![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | kauppa | linkit | yhteystiedot |
|---|
Teemanäyttely 2009 NaantalissaSuomen kameraseurojen liiton teemanäyttely 2009 järjestetään 28.11.-31.12.2009 Naantalissa. Näyttelyn järjestävät Raisiosta käsin toimivat Raision Kamerat ry ja Vapaavalo ry. Avajaisviikonlopun ohjelma ja näyttelyn aukioloajatTeemanäyttelyn avajaiset pidetään lauantaina 28.11.2009 klo 17 Naantalin taidehuoneella (Mannerheiminkatu 5). Tämän jälkeen näyttely on esillä vuoden loppuun asti viikonloppuisin (lauantaista sunnuntaihin) klo 11-16 sekä maanantaina ja tiistaina 28.-29.12.2009 klo 11-16. Avajaisten jälkeen on mahdollisuus osallistua yhteiselle illalliselle Naantalin kylpylässä (Matkailijantie 2). Tarjolla on pikkujouluhenkinen buffet-pöytä hintaan 28 euroa per ruokailija. Teemanäyttelyn oheisohjelmana Suomen kameraseurojen liitto järjestää lauantaina 28.11.2009 klo 13-16 seminaarin Naantalin kylpylässä (Matkailijantie 2). Seminaarissa esitellään liiton toimintaa ja jäsenpalveluita. Seminaariin ei tarvitse ilmoittautua, eikä siihen osallistuminen maksa mitään. Seminaarissa käsitellään seuraavia aiheita:
Jokaiselle aiheelle on varattu aikaa noin 45 minuuttia, josta esityksen osuus on noin 30 minuuttia ja sen jälkeen käytävän keskustelun osuus noin 15 minuuttia. Taukoja pidetään tarvittaessa esitysten välissä. Seminaarin päätyttyä on riittävästi aikaa siirtyä Naantalin taidehuoneelle SKsL:n teemanäyttelyn avajaisiin, jotka alkavat klo 17. Kaikkein yleisin jäsenseurojen esittämä kysymys on: "Mitä sillä jäsenmaksulla oikein saa?" - ja nyt tähän kysymykseen tarjotaan vastauksia peräti kolmen tunnin ajan. Kyseessä on siis oivallinen tilaisuus ottaa selville, miten juuri oma seuranne voisi hyödyntää liiton jäsenyyden parhaiten. Samalla vuorovaikutus myös jäsenseuroilta hallitukselle toteutuu: seminaarissa on mahdollista esittää toiveita toiminnan kehittämiseksi edelleen. Toivotamme kaikki jäsenseurat lämpimästi tervetulleiksi mukaan! SyyskokousLisäksi teemanäyttelyviikonlopun aikana pidetään Suomen kameraseurojen liiton syyskokous sunnuntaina 29.11.2009 klo 10 alkaen. Kokouspaikkana toimii Naantalin kylpylä, Matkailijantie 2, Naantali. Kokousvaltakirjojen tarkistus alkaa klo 9.45. Avajaisviikonlopun majoitusTeemanäyttelyviikonlopun osallitujille on varattu majoitusmahdollisuus Naantalin kylpylään (Matkailijantie 2). Kahden hengen huonehinta on 166 euroa, yhden hengen huoneessa majoittuminen maksaa 140 euroa. Mahdolliset lisävuorokaudet ovat saman hintaisia. Huonehinnat sisältävät majoituksen lisäksi aamiaisen, sauna- ja allasosaston sekä kuntosalin vapaan käytön ja mahdollisuuden osallistua kylpylän vapaa-ajan ohjelmaan. Myös kylpylän hoitoja on saatavilla erillistä korvausta vastaan, ennakkotilauksesta (hoitovalikoimaan voi tutustua osoitteessa http://www.naantalispa.fi/). Sauna- ja allasosastolla on suomalaisten saunojen lisäksi turkkilainen höyrysauna, virkistysaltaat vastavirtalaittein, roomalaiset porealtaat, lämmitetty ulkoallas sekä allasbaari. Saunaosasto on avoinna klo 8-21, ja kuntosali klo 10-18. Varaukset kylpylässä majoittumista varten tehdään viimeistään torstaina 12.11.2009. Varauksia vastaanottaa Anu Kosonen, puh. 050 372 4989 tai anu.kosonen (a) iki.fi.Samoista yhteystiedoista saa lisätietoja asioista. Suomen kameraseurojen liitto laskuttaa majoituksen siihen osallistuvilta. Majoitusta ei siis makseta yöpymisen yhteydessä suoraan kylpylään.
Päivitetty 10.11.2009 klo 21.14 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |