![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | kauppa | linkit | yhteystiedot |
|---|
Vierailukutsu LoviisaanTervehdys ja terveisiä Loviisasta! Kesä ei ole vielä ohi, mutta monen ajatukset ovat jo kääntyneet uuteen toimintajaksoon eli syksyyn. Hyvä avaus loppuvuoden toiminnalle on tulla tänne pieneen Loviisaan 23.8.2009. (www.loviisa.fi) Ajattelimme suunnitella pientä vapaamuotoista ohjelmaa ja askaretta kameraharrastajille ko. sunnuntaina. Alustava ohjelma on seuraavanlainen. (Improvisoidaan paikan päällä lisää. Improvisaatio on taiteen suola, niin myös valokuvauksen) 10.00 Tapaamien Loviisan Kameraseura ry:n "Klubilla" (Loviisan kirkon kohdalta pohjoiseen n.500m, Iso valkoinen rakennus, Loviisan vanha meijeri, alapihan kautta sisään) Ohelmassa tilojen ja toiminnan esittelyä. Loviisan Kameraseuran oma lehti Loisto täyttää tänä vuonna 20 vuotta.Neuvoja ja opastusta lehden kustantamiseen halukkaille seuroille/henkilöille. Seuratoimintakeskustelua kahvien merkeissä. Kalustoesittelyä jne. 11.30 Siirtyminen Loviisan Valkoon Höyryllä Walkoon tapahtumaan http://hoyryllawalkoon.suntuubi.com Höyryjunalla (5 € lippu) Siirtyminen Svartholman merilinnoitukseen. Voimme jakautua kahteen ryhmään. Loviisalaisia paikallisoppaita varmaan löytyy molempiin ryhmiin, Eli Valkoon tai Svartholmaan. Päätökseen varmaan vaikuttaa myös osaltaan sää. Helteellä Svartholma saattaa olla parempi ja sateella Valko. Pilvipoudalla Hmmm.. jaaa-a. Päätetään klubilla mitä tehdään. Venekuljetus Svartholmaan: Lähtö Laivasillalta klo 12 Lähtö Svartholmasta klo 16 Hinnat (meno-paluu): Aikuiset 10 €, lapset 5 € (4-14 v.), perhelippu 30 € (2 aik. + 3 lasta) Lastenseikkailu 12,50 €/hlö (3-vuotiaasta alkaen), lastenseikkailun perhelippu 56 € (2 aik. + 3 lasta) Liikennöitsijä: Saaristolinja Ky (019) 523 1350, gsm 0400 840 001 Tuhtotie 1, 06100 Porvoo posti (a) saaristolinja.com www.saaristolinja.com Ilmoittauuminen ko sunnuntai tapaamiseen ei ole pakollista, mutta tietysti olisi hyvä saada jonkinlainen arvio osallistujista. Joten laitelkaa tietoja tulemaan ja toiveita myös muista Loviisa nähtävyyksistä tms. Ja jos tultte jo lauantaina niin tavataan vaikka Cafe Saltbodanissa, joka on loviisalaisen olohuone. Ilmoittautumiset ja kyselyt: Ari Haimi ari(piste)haimi(at)kolumbus.fi 040-5456486 (mielellään iltaisin) Uuden Loviisan kuvia etsitään kilpailulla Loviisan kaupunki, Loisto-lehti ja Loviisan Kameraseura ovat julistaneet Kalenterikuvakisan aiheena uusi Loviisa. Päivän kuvasaaliin parhaita kannattaa laittaa ehdolle seuraavaan Kalenterikuvakisaan: Uuden Loviisan alueelta otettuja valokuvia haetaan nyt kalenterikuvakilpailun avulla. Kuvakilpailun sadosta kootaan vuoden 2010 seinäkalenteri, joka jaetaan kuntaliitoksen kynnyksellä uuden Loviisan kaikkiin talouksiin. Kilpailu on avoinna kaikille kuvaajille harrastajista ammattilaisiin. Ainoa rajoite on, että kilpailukuvien täytyy olla nykyisten Loviisan, Liljendalin, Pernajan tai Ruotsinpyhtään kuntien alueelta otettuja. Kilpailun järjestävät Loviisa 2010 viestintäryhmä ja Loviisan Kameraseura ry. Loviisan Kameraseuran puheenjohtaja Heikki Arola uskoo, että uusi Loviisa voi vahvistaa identiteettiään kalenterin julkaisemisella. ”Aikoinaan, kun vastasyntynyt Suomi haki identiteettiään, asiaa lähestyttiin kansallismaisemien avulla. Nyt ei haeta kansallismaisemaa, vaan "kunnallismaisemaa" uuden Loviisan alueelta”, Arola myhäilee. Kuvien toivotaan esittävän uutta Loviisaa eri vuodenaikoina. Upeista näkymistä ei ainakaan ole pulaa. Uusi Loviisan kaupunki kun kattaa järvi-, joki- ja merimaisemia, maaseutua ja kaupunkimiljöötä. Alueelta löytyy vanhaa kulttuurimaisemaa ja toisaalta huippumodernia teknologiaa käyttäviä yrityksiä. Tulevasta kuvasaaliista voikin odottaa mittavaa ja monipuolista. Markkinointisuunnittelija Jaana Laine Loviisan kaupungilta toivoo erityisesti harrastajakuvaajilta tuoreita kuvakulmia uuden Loviisan alueeseen. ”Nykyisin vähintään joka toinen kulkee koko ajan digikamera taskussaan. Kuvakisaan kannattaa lähettää niitä itselle tärkeitä kuvia omasta elinpiiristään. Yleisellä kaikille avoimella kilpailulla voi löytyä uusia, hienoja näkymiä tulevasta yhteisestä kaupungistamme”, Laine muistuttaa. Osallistuja voi lähettää kilpailuun enintään neljä valokuvaa, jotka nimetään vuodenajan ja kuvauspaikan mukaan. Kuviin pitää liittää myös kuvaajan yhteystiedot. Kuvat voivat olla digimuodossa tai paperikuvina. Kalenteriin valittavista kuvista on oltava tallessa negatiivi tai digitiedosto tasokkaan kalenterin aikaansaamiseksi. Kalenteriin valitut 12 kuvaa palkitaan esinepalkinnoin. Kuvat voi lähettää 5.10.2009 mennessä osoitteella: Loviisa 2010, Kalenterikuvakisa, PL 77, 07901 Loviisa.
Päivitetty 21.08.2009 klo 12.47 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |