![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | linkit | yhteystiedot |
|---|
Toimintasuunnitelma 2010I YLEISTÄ Suomen Kameraseurojen Liitto toimii jäsentensä edunvalvojana valokuvausalan järjestöissä ja yhteisöissä, kuten opetusministeriö ja Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry, sekä ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä Fédération International de l'Art Photographique:n ja Photographic Society of America:n kautta. Toimintavuoden aikana tuodaan kameraseuratoimintaa esille eri tiedotusvälineissä ja tapahtumissa, sekä luodaan aktiivista yhteistyötä seurojen välille niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lisäksi liiton kotisivut uudistetaan. Liitto tarjoaa jäsenseurojen henkilöjäsenille osallistumismahdollisuuksia koulutukseen, nuorisotoimintaan, koti- ja ulkomaisiin näyttelyihin ja erilaisiin valokuvaustapahtumiin. Liiton toiminnasta vastaavat toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsenet sovitun työnjaon mukaisesti. II VARSINAINEN TOIMINTA 1. KOULUTUS Liitto tukee jäsenseurojen järjestämää koulutustoimintaa. Tuen edellytyksenä on se, että kursseista tiedotetaan ajoissa liiton koko jäsenistölle, ja kiinnostuneille muidenkin jäsenseurojen henkilöjäsenille varataan mahdollisuus osallistua niille. Lisäksi kurssiohjelman ja kouluttajan tulee olla liiton hyväksymiä. Tuki myönnetään hakemuksesta ja maksetaan kurssin jälkeen tilitystä vastaan. Hakemus- ja tilityslomakkeita saa liiton toimistosta ja verkkosivuilta. Seura-aktiiveille suunnattu järjestöseminaari järjestetään 2.10.2010, jos osallistujia on vähintään 20. Luontokuvauskurssi järjestetään Kuusamossa 5.-8.8.2010. Kurssin kouluttajana toimii Lassi Rautiainen. Studiokuvauksen perusteet -kurssi järjestetään Tikkurilassa 9.-10.1. ja 25.-28.2.2010. Henkilöjäsenille tarjotaan Visuaaliviestinnän instituutin Pro Way -kursseja. Huhtikuun alussa järjestetään kuvausmatka Kuubaan. Tarkemmat tiedot kursseista, ilmoittautumisohjeet jne. julkaistaan liiton verkkosivuilta. 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Sääntömääräinen kevätkokous järjestetään vuosinäyttelyn yhteydessä Loviisassa 11.4.2010. Sääntömääräinen syyskokous järjestetään teemanäyttelyn yhteydessä Kannuksessa. Hallitus kokoontuu vähintään neljä kertaa. Ylläpidetään huomionosoitusrekisteriä. Ylläpidetään sähköistä jäsenrekisteriä, johon myös jäsenseuroille myönnetään käyttöoikeuksia. Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n jäsenjärjestönä olemme yhteydessä muihin valokuvausalalla toimiviin järjestöihin. 3. NÄYTTELY- JA KILPAILUTOIMINTA SEKÄ LIITON ARVONIMET Liitto järjestää vuosittain kaksi näyttelyä, joiden käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset seurat liiton tuella. Kevätkaudella järjestetään vuosinäyttely Loviisan kameraseura ry:n toimiessa järjestäjänä, syyskaudella teemanäyttely Hetki Kannuksen kamerakerho ry:n järjestämänä. Näyttelyiden järjestelyissä noudatetaan liiton hallituksen hyväksymiä näyttelysääntöjä, jotka löytyvät mm. liiton verkkosivuilta. 30-vuotiaiden ja sitä nuorempien osallistumista liiton näyttelyihin tuetaan pudottamalla heidän osallistumismaksunsa puoleen voimassaolevasta kuvamaksusta (4 €/teos). Hallitus myöntää liiton näyttelyissä menestyneille kuvaajille anomuksesta SKsL-arvonimiä liiton kokousten yhteydessä. Hallitus myöntää arvonimiä myös työnäytteiden perusteella. Digitaalikuvien kuvamaraton järjestetään 28.-29.8.2010. Seuracup järjestetään 209 digitaalikuvan kokoelmille. Kuvien toimitus 17.9.2010 mennessä. 4. NUORISOTOIMINTA Nuorille suunnattu mustavalkovedostuksen jatkokurssi järjestetään kesällä Voionmaan opistolla. Nuori Kamera -kilpailu järjestetään yhteistyössä Kamera-lehden kanssa. FIAP:n kansainväliseen nuorisobiennaaliin osallistutaan. Nuorisolle suunnattu työpaja järjestetään kesäkaudella. 5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Liitto on sekä International Federation of Photographic Art -järjestön eli FIAP:n että Photographic Society of America -järjestön eli PSA:n jäsen. Välitetään FIAP:n arvonimi- ja henkilökorttihakemuksia. Osallistutaan FIAP:n biennaaleihin ja PSA:n jäsenseuroille tarkoitettuun kokoelmanäyttelyyn. Tiedotetaan kansainvälisistä näyttelyistä. Järjestetään kansainvälinen, digitaalikuville tarkoitettu 2nd Finland Digital Circuit -kiertonäyttely syyskaudella. Valitaan 4-5 jäsenseuraa, jotka toimivat paikallisten Salonien järjestäjinä liiton tuella. Kannustetaan seuroja luomaan suoria kansainvälisiä yhteyksiä muihin kameraseuroihin ja alan harrastajiin. Kannustetaan henkilöjäseniä ottamaan osaa myös United Photographes Internationalin eli UPI:n toimintaan. Järjestetään UPI:n näyttely Suomessa 2010. Lähetetään edustaja FIAP:n kansainväliseen kongressiin. 6. JULKAISU- JA TIEDOTUSTOIMINTA Jäsenkirjeitä lähetetään tarpeen mukaan, ja ne julkaistaan myös sähköisenä kotisivuilla. Uusitaan kotisivut ja kehitetään edelleen seuroille tarjottua kotisivupakettia. Kotisivuille (http://www.sksl.fi/) tuotetaan jatkuvasti uutta sisältöä. Kotisivuilla tiedotetaan liiton toiminnasta. Kamera-lehden Seurat toimivat -palstalla tiedotetaan liiton toiminnasta. 7. TARVIKEVÄLITYS Myydään erilaisia näyttely- yms. tarvikkeita. Myynnissä olevia tuotteita esitellään liiton kotisivuilla. 8. KOTISIVU- JA SÄHKÖPOSTIPALVELIN Vuokrataan kotisivu- ja sähköpostipalvelintilaa. Tarjotaan jäsenseuroille levytilaa niiden omien kotisivujen käyttöön. Kehitetään jäsenpalvelujärjestelmää. III TALOUDELLINEN TOIMINTA Jäsen- ja kuvamaksut säilytetään ennallaan. Lisäksi toimintaa rahoitetaan opetusministeriön ja Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n apurahoilla. Merkittävimmät menoerät ovat näyttely- ja kilpailukulut, kokouskulut, tiedotustoiminta sekä koulutuksen järjestäminen. Tämän toimintasuunnitelman liitteenä on talousarvio.
Päivitetty 03.01.2010 klo 22.03 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |