![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | linkit | yhteystiedot |
|---|
|
Raimo Paukku1. Kuka olet? Raimo Paukku, kotikaupunki Valkeakoski, työpaikka UPM- Kymmenen Tervasaaren erikoispaperitehtaalla kunnossapito-osastolla. 2. Missä vaikutat? Valkeakoskella toimii Kameraseura -74 Valkeakoski, jonka jäsen olen ollut 1980 luvun alkupuolelta lähtien, johtokunnassa vuodesta 1986 eteenpäin. SKsL:n näyttelyihin olen osallistunut vuodesta 1988 alkaen. 3. Miksi liiton hallituksessa? Miksi liiton hallituksessa - sitä voi kysyä vuoden 1994 syyskokouksen (Tampereella) osanottajilta, jotka päätyivät valintaani. Ensimmäisen vuoden toimin nuorisosihteerinä, sen jälkeen olen hoitanut jäsensihteerin tehtäviä. Työ hallituksessa on ollut mielenkiintoista, olen saanut hyviä ystäviä liiton tapahtumien ja syys- ja kevätkokousten myötä. Lähinnä kai hyvät henkilösuhteet hallituksen jäsenten kesken ovat vaikuttaneet siihen, että jäsensihteerin pesti on jatkunut näinkin kauan. 4. Mitä itse kuvaat ja millä? Minun on aina ollut vaikea vastata siihen, mitä tai miksi kuvaan. Mieluisimpia kuvauskohteita ovat olleet yleisesti ottaen ihmiset, vanhat miljööt, mielenkiintoiset tilanteet ja tunnelmat, jotka välittyvät usein hyvinkin nopeasti tajuntaan ollessani kameran kanssa liikkeellä. Samoin kuvan graafisuus kiehtoo, sekä (ainakin aiemmin) myös selkeästi erottuvat valot ja varjot, joihin liittyy melko jyrkkä vedostustyylini. Mustavalkokuvaus filmille on ollut suurin kiinnostuksen kohteeni aina näihin päiviin asti, digikameran hankkimisen myötä taitaa filmi jäädä vähemmälle. Kalustona minulle ovat aina riittäneet Canonin valmistamat kinokoon kamerat. Laitteet eivät ole kuvatessa se pääasia, vaan jotkut muut seikat, senhän me kaikki tiedämme. Erilaisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin olen osallistunut Suomessa ja ulkomailla. Ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli kuitenkin vasta viime syksynä Lappeenrannassa, aika näyttää sitten mitä jatkossa tapahtuu. Vaikka kuvaaminen on viime aikoina jäänyt melko vähiin, tuskin tulen koskaan kokonaan valokuvausta jättämään. 5. Mitä muuta? Valokuvaus on hieno harrastus, sen olen vuosien mittaan tullut huomaamaan, enkä vähiten hyvien ystävien takia. Kiintoisinta aikaa oli 1990- luvun alkupuoli, jolloin saavutin kansainvälisen AFIAP- arvon, kahden kaverini kanssa kilpaillen ja kuvia näyttelyihin lähetellen. Samoin liiton näyttelyihin osallistuminen on ollut hyvin antoisaa, ainakin silloin kun kuvat ovat saaneet hyväksynnän. ![]() Raimo Paukku
Päivitetty 06.12.2009 klo 11.51 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||