![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | kauppa | linkit | yhteystiedot |
|---|
Pekka Luukkola toiseksi FotofinlandiassaSuomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn (ja Villit valokuvaajat ry:n) kautta Fotofinlandiaan osallistunut helsinkiläinen Pekka Luukkola on sijoittunut kilpailussa toiseksi teoksellaan Maan varjossa. Kilpailun voitti lehtikuvaaja Hannes Heikura. Luukkolan Fotofinlandia-kilpailuun lähettämä kuvasarja on otos laajemmasta kokonaisuudesta. Luukkola tekee väitöskirjaa valokuvateosten ja painetun valokuvan laadusta Taideteollisessa korkeakoulussa, ja hänen teoksensa ovat osa tulevan väitöskirjan taiteellista osuutta. Luukkola kertoo, että sekä luonnonmaisemaan, historiaan ja kauneuteenkin suuntautuneiden mieltymyksiensä takia, että kunnioittaakseen valokuvaa hän on antanut visuaalisuuden rakentaa näiden kilpailukuvien keskeisen sisällön. Luukkola ottaa kuvansa pitkällä valotuksella isolle laakafilmille ja rajaa ne valmiiksi jo kuvaustilanteessa. Hän ei myöskään muuta kuvien sisältöä jälkikäteen.
Hannes Heikura voitti kilpailunFotofinlandia 2008 -kilpailun pääpalkinnon voittanut helsinkiläinen Hannes Heikura on Helsingin Sanomissa työskentelevä lehtikuvaaja. Hänet on aikaisemmin valittu kahdesti vuoden lehtikuvaajaksi sekä palkittu kolmesti vuoden uutiskuvasta ja neljästi vuoden lehtikuvasta. Heikura pyrkii kuvissaan visuaaliseen kiinnostavuuteen; uutiskuvan on hänen mielestään toimittava yksinäänkin, ilman selittävää tekstiä. Kilpailun palkinnot ja kunniakirjat ojensivat voittajille tuomariston jäsenet näyttelijä Laura Malmivaara ja tuotantojohtaja Asko Kallonen perjantaina 21.11. Sanomatalon Mediatorilla järjestetyssä julkistamistilaisuudessa. Kaikki Fotofinlandia 2008 -kilpailun palkinnot on rahoitettu Kopioston valokopiointikorvauksista kerätyin varoin. Muut tuomarit olivat Pentti Koskinen ja Tuomo-Juhani Vuorenmaa. ![]()
Päivitetty 04.12.2008 klo 10.15 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |