![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | kauppa | linkit | yhteystiedot |
|---|
Osallistu kuntakuvakilpailuunKuntakuva-kuukausikilpailu KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiö järjestää sivuillaan www.kaks.fi 11.6.2009 lähtien kunta-aiheisten valokuvien kuukausikilpailun yhteistyössä Suomen Kameraseurojen Liiton kanssa. Tavoitteena on koota sivuille kunta-aiheisia valokuvia eri puolilta Suomea. Kuvien tulee liittyä tavalla tai toisella kuntiin tai niiden toimialaan: kunnan ilmeeseen, kunnan merkittäviin ominaispiirteisiin, kunnan järjestämiin palveluihin, niiden tekijöihin ja käyttäjiin (terveydenhoito, sosiaalipalvelut, koulut, päivähoito, pelastustoimi jne.), kunnan rakennuksiin ja muuhun infrastruktuuriin jne. Uudet ja oivaltavat näkökulmat ovat tervetulleita. Kuvat kootaan joka kuukausi yhteen kansioon, mistä sivuilla kävijät voivat äänestää kuukauden Kuntakuvan. Esimerkiksi kesäkuun loppuun mennessä lähetetyt kuvat julkaistaan ja niitä voi äänestää heinäkuussa, heinäkuussa kuvatut julkistetaan ja niitä äänestetään elokuussa, jne. Kuvat lähetetään osoitteeseen: kuntakuva (a) kaks.fi Äänestysaikaa on joka kuukauden viimeiseen päivään saakka. Äänestää voit sivuillamme www.kaks.fi ja Kuntakuva. Klikkaa mielestäsi parasta kuvaa. Yhtä kuvaa voit äänestää vain kerran. 15.päivänä seuraavaa kuukautta julkistetaan edellisen kuukauden Kuntakuva. Kuukauden Kuntakuva palkitaan 100 € kulukorvauksella. Kaikkien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajilla. Jos kilpailun järjestäjä käyttää kilpailuun osallistuneita kuvia omissa julkaisuissaan, maksetaan kuvaajalle normaalikäytännön mukaisen julkaisupalkkio. Kuvan saapumista ei kuitata sähköpostitse. Kilpailun teknisiin yksityiskohtiin liittyvät kysymykset voit osoittaa toimisto (a) sksl.fi Lisätietoja osoitteessa: http://www.kaks.fi/
Päivitetty 13.08.2009 klo 15.18 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |