liitto koulutus näyttelyt kansainväliset linkit yhteystiedot
  Ajankohtaista
  Järjestö
  Hallitus
   Hallitus 2012
   Reino Havumäki
   Monica Nordling
   Tatu Kosonen
   Leena-Maija Lindqvist
   Antti Sakari Mäkelä
   Sakari Aleksi Mäkelä
   Eero Kukkonen
   Kari Tolonen
  Jäsenseurat
  Vuosikertomukset

Kari Tolonen

Kari valittiin liiton hallitukseen ensimmäisen kerran vuonna 1977, jossa hän pysyttelikin siitä lähtien paria välivuotta lukuunottamatta aina vuoteen 1998 saakka. Silloin toimenkuva vaihtui liiton toiminnanjohtajaksi, jossa tehtävässä hän jatkaa edelleen. Puheenjohtajuudenkin Kari oli ehtinyt jo hoitaa pois harteiltaan vuosina 1988-1992.

Tällä hetkellä Karin tehtäviin kuuluu myös SKsL:n edustaminen Valtion valokuvataidetoimikunnassa. Hän näkee liiton mukanaolon toimikunnassa tärkeänä, koska kameraseuralaisten on jo nyt erittäin vaikea saada sieltä apurahoja. Lisäksi Kari on toiminut jo muutaman vuoden Suomen valokuvausjärjestöjen keskusliitto Finnfoton hallituksen puheenjohtajana.

Karin ura kameraseurojen parissa alkoi Joensuun kameraseurasta noin 15-16-vuotiaana. Joensuun jälkeen vuorossa olivat Varkauden kameraseura, Kuopion kameraseura, Tampereen kameraseura, Pieksämäen kameraseura ja lopulta Lempäälä, jonne Kari oli mukana perustamassa nykyistä kotiseuraansa Mielikuvitus ry:tä 1988.

Valokuvaus on Karille ollut koko ajan puoliksi ammatti. Opiskeluaikana hän teki lehtikuvaajan töitä ja armeija-aikakin meni Ruotuväki-lehden parissa.

- Opiskelujen jälkeen minulle tarjottiin vakituisen lehtikuvaajan paikkaa, mutta siitä kieltäydyin, ja keskityin välillä varsinaiseen ammattiini.

Vaikkei lehtikuvaajan tausta olisi muuten vaikuttanutkaan Karin kuviin, on pyrkimys dokumentaarisuuteen ainakin jäänyt.

- Kaikkein mieluiten kuvaan ihmisiä tai ihmisten lähellä, tavoitellen jotain tiettyä, ainutlaatuista hetkeä. Vielä enemmän nautin, jos saan huumoriakin yhdistettyä kuvaan.

Nykyisin yksi valokuvauksen ja kulinarismin yhdistävä harrastus/työ on tehdä kuukausittain ruokajuttu jonkun ajankohtaisen vieraan vieraillessa Rotisseurs-ravintolassa. Juttuja on tehty jo yli viisi vuotta Pirkanmaan Yrittäjä-lehteen ja niistä koottu julkaistaan vielä tämän kesän aikana.

-Kansainvälisiin näyttelyihin olen myös lähetellyt satunnaisesti kuviani, ehkäpä tuo AFIAP-raja täyttyy ennen eläkeikää?



Kari Tolonen

 

Päivitetty 27.01.2012 klo 18.44

VITKA

Finland Digital Circuit



FIAP

PSA

Finnfoto

Kamera-lehti