liitto koulutus näyttelyt kansainväliset linkit yhteystiedot
> Kurssit
 > Yleistä koulutuksesta
 > Digitaalisen kuvan kurssit
 > Koulutustukea aluekursseille
 > Kesäkurssi: Kehity valokuvaajana
 > Mustavalkovedostuksen jatkokurssi
 > Kameraseura Helsinki kouluttaa
 > Photo Pro Way -kurssisarja 2010
 > Aikaisempia kursseja:
 > Kuvausmatka Kuubaan 2.-12.4.2010
 > Henkilökuva miljöössä 17.-18.4.

Yleistä koulutuksesta

Liitollamme on tarjottavana monipuolista koulutusta valokuvauksen eri alueilta.

Valokuvauksen kokonaisuutta pyritään hahmottamaan kaikentasoisille kurssilaisille suunnatuilla vuosittaisilla kesäkursseilla. Aktiivilomailuksikin katsottavilla viikon mittaisilla työpajoilla on pitkät perinteet, ja niitten puitteissa valokuvausharrastusta voi kehittää monipuolisesti tai sitten yhdellä tietyllä tavalla monista mahdollisuuksista.

Alueellisiksi on liitossamme kutsuttu kursseja, joiden järjestämiseen jäsenseurat voivat hakea Liitolta tukea (yhteiset seurojen välillä tapahtuvat hankkeet ovat toki suotavia). Niitten pitää ollat jokaiselle liittomme henkilöjäsenelle avoimia tilan salliessa. Näissä tapauksissa järjestäjänä toimii seura ja liitto voi avustaa esim. kouluttajan löytämisessä, jollei se ole jo hanketta suunniteltaessa selvillä. Anomukset pitää lähettää koulutusvastaavalle hyvissä ajoin ennen kurssin toteutumista, jotta liittomme hallitus voi ne käsitellä.

Aiheita seurojen pitämille aluekursseille voisi esimerkiksi olla:

Mustavalkokuvaus eri tasoisina kursseina, digitaalinen kuvaus ja kuvankäsittely, muoto- ja henkilökuvaus, alastonkuvaus, esine- ja asetelmakuvaus, kuvasarjojen koostaminen tai luontokuvaus.

Kurssimaksuksi osallistujalle suositellaan vähintään n. 20 euroa. Kalliimpien kurssien osalta tietysti vastaavasti enemmän. Hintaan kurssit tältä osin tuskin kaatunevat. Uusia toiveita otetaan aiheistakin oikein mielellään vastaan - kaikki liiton kursseja koskevat kysymykset voi suunnata minulle.

Sakari Mäkelä koulutusvastaava 040 511 6170 sakari.makela(at)sksl.fi

(korjaa osoitteen (at))

 

Päivitetty 30.11.2009 klo 11.50

VITKA

Finland Digital Circuit



FIAP

PSA

Finnfoto

Kamera-lehti