![]() |
|
| liitto | koulutus | näyttelyt | kansainväliset | linkit | yhteystiedot |
|---|
Digitaalisen kuvan kurssitSuurin osa harrastajienkin kuvauksesta on nykyisellään digitaalista alusta loppuun, kuvauksesta tulostukseen. Digitaalisen kuvaamisen, kuvankäsittelyn ja näihin liittyvien toimintojen, kuten skannaaminen, tulostaminen ja kuvien arkistointi, koulutus on laajentunut tasaisesti kysynnän kasvaessa. Nykyisellään järjestetään liiton vuosittaiseen koulutusohjelmaan liittyen koulutustilaisuuksia, joiden puitteissa on hyvät mahdollisuudet tutustua melkein kaikkiin digitaalisen kuvan osa-alueisiin. I Digitaalinen kuvaaminen Kameran käyttöä, kuvaamista ja kuvan sisällön muotoilua harjoitellaan alkukevääseen sijoittuvalla viikon työpajakurssilla. Nämä ovat yleensä olleet kuvausmatkoja, ensi keväänä on vuorossa Kuuba. Viikon mittainen intensiivinen kuvausharjoittelu samaan aihepiiriin paneutuneen ryhmän kanssa tuo kokonaan uusia ulottuvuuksia kuvaamiseen ja kuvien sisällön arviointiin. II Kuvankäsittely Perinteiset kuvankäsittelykurssit ovat olleet työntäyteisiä viikonloppukursseja tietokoneluokan hämärässä ilmapiirissä. Useimmat harrastajat ovt kuitenkin jo ehtineet hankkia perustaidot, joten tarve on siirtynyt erikoistuneempien kurssien puolelle, esim. tulostaminen, esitysohjelmat jne. Samalla esim. kansalaisopistojen kurssitarjonta on kasvanut, joten Liiton valtakunnalliselle kurssitukselle ei ole enään niin suurta tarvetta kuin muutama vuosi sitten. Kuvankäsittelykursseja järjestetään kuitenkin tarvittaessa edelleen eri puolella maata, lähinnä jäsenjärjestöjen toteuttamina alueellisina kursseina. Kurssit perustuvat tavallisimmin Photoshop-ohjelmistoon, vaikka harrastajakäytössä muutkin kuvankäsittelyohjelmat ovat yleisiä. Photoshop-taidot ovat kuitenkin melko hyvin siirrettävissä muiden ohjelmien käyttöön, onhan ohjelmisto alan standardin asemassa, ja muut ohjelmat noudattelevat pitkälle samoja käytänteitä. Liiton koulutusohjelma mahdollistaa siis lähes kolmen viikon vuosittaisen opiskelun digikuvauksen piirissä. Itsenäisellä harjoittelulla vahvistettuna koulutustarjonta mahdollistaa melko hyvien perustietojen ja -taitojen hankkimisen. Liiton kursseilla saatu pohja on hyvä lähtökohta jatko-opinnoille esim. pääosin ammattilaisille suunnatuilla vaativammilla kursseilla.
Päivitetty 30.11.2009 klo 12.01 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |