|
|
|---|---|
| Ajankohtaista Kurssit Näyttelyt Järjestö Hallitus Jäsenseurat Valokuvausohjeet Kauppa Lehdistötiedotteet Linkit Yhteystiedot | |
Toimintasuunnitelma 2008I YLEISTÄ Liitto toimii jäsentensä edunvalvojana valokuvausalan järjestöissä ja yhteisöissä (OPM, Finnfoto) ja ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä (FIAP). Liitto tarjoaa jäsenseurojen henkilöjäsenille osallistumismahdollisuuksia koulutukseen, nuorisotoimintaan, koti- ja ulkomaisiin näyttelyihin ja erilaisiin valokuvaustapahtumiin. Vuoden mittaan etsitään myös uusia mahdollisuuksia apurahojen saamiseksi jäsenistölle. Liiton toiminnasta vastaavat toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsenet sovitun työnjaon mukaisesti. II VARSINAINEN TOIMINTA 1. Koulutus ja kurssitoiminta Paikallisten ja alueellisten koulutustapahtumien järjestämistä tuetaan hallitukselle tehtävien anomusten perusteella. Jokaiselle kurssille nimetään vastuuhenkilö; käytännössä siis kurssiselostuksessa on mainittava puhelinnumero ja/tai sähköpostiosoite, johon jäsenistö ottaa yhteyttä halutessaan ilmoittautua tai kysyä lisätietoja. Välitetään tietoa Visuaaliviestinnän instituutin järjestämistä kursseista. Tarjotaan myös kuvien ja näyttelyiden arvosteluapua seuroille. Nuorisokurssi, ks. nuorisotoiminta. 2. Järjestötoiminta Finnfoton jäsenjärjestönä olemme yhteydessä muihin valokuvausalalla toimiviin järjestöihin. Kansainvälinen toiminta ilmenee FIAP:n jäsentoimintana. Kevätkokous järjestetään Vammalassa 2.3.2008. Syyskokous järjestetään teemanäyttelyn yhteydessä Helsingissä Hallitus kokoontuu vähintään neljä kertaa kevät-ja syyskokous mukaan lukien. Ylläpidetään huomionosoitusrekisteriä. 3. Näyttely- ja kilpailutoiminta sekä liiton arvonimet Liitto järjestää vuosittain kaksi näyttelyä, joiden käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset seurat Liiton tuella. Kevätkaudella järjestetään vuosinäyttely, syyskaudella vaihtuvaan aihepiiriin liittyvä teemanäyttely. Näyttelyiden järjestelyissä noudatetaan liiton hallituksen hyväksymiä näyttelysääntöjä, jotka löytyvät mm. liiton verkkosivuilta osoitteesta http://www.sksl.fi/sksl/jarjestotoiminta/vuosi_ja_teemanayttelysaannot.html. Vuonna 2008 näyttelyjen järjestäjät ja paikkakunnat ovat: Vuosinäyttely 2008 Vammalassa, järjestäjänä Vammalan kameraseura ry. Näyttelyn aikataulu: avajaiset 1.3. kevätkokous 2.3. Teemanäyttely 2008 "Luonto" Helsingissä, järjestäjänä Laajasalon valokuvaajat ry. Näyttelyn aikataulu: avajaiset 11.10. syyskokous 12.10. 25-vuotiaiden ja sitä nuorempien osallistumista liiton näyttelyihin tuetaan pudottamalla heidän osallistumismaksunsa puoleen voimassaolevasta kuvamaksusta (4 €/kuva, 6€/kuvasarja). Hallitus myöntää liiton näyttelyissä menestyneille kuvaajille anomuksesta SKsL-arvonimiä liiton kokousten yhteydessä. Hallitus voi myöntää SKsL-arvonimiä hakemuksesta työnäytteiden perusteella 4. Nuorisotoiminta Nuorisokurssi Joutsenossa Mustavalkovedostuksen jatkokurssi Voionmaalla Digikurssi elokuussa Vantaalla Nuori Kamera -kilpailu Kamera-lehden kanssa 5. Kansainvälinen toiminta Välitetään FIAP:n arvonimihakemuksia. Välitetään FIAP:n henkilökorttihakemuksia. Osallistutaan FIAP:n biennaaleihin: Vuonna 200 kevättalvesta valitaan kuvia 30, nuorisobiennaaliin (paperikuvat) ja 29. mustavalkokuvien biennaaliin, joiden näyttelyt ovat elokuussa 2008 Slovakiassa Zilinassa, missä pidetään myös FIAP:n kongressi. Nuorisobiennaalin teemana on Minun maailmani ja mustavalkobiennaalissa Maisemakuvat ja vuodenajat. Vuonna 2008 on myös 14. luontobiennaali, joka pidetään Argentiinassa. Tiedotetaan kansainvälisistä näyttelyistä. Lähetetään edustaja FIAP:n kongressiin, joka pidetään 22.-27.8.2008 Slovakiassa Zilinassa. 6. Tiedottaminen Jäsenkirjeitä lähetetään tarpeen mukaan Kotisivuilla http://www.sksl.fi/ tiedotetaan liiton toiminnasta. Kamera-lehden Seurat toimivat -palstalla tiedotetaan liiton ja sen jäsenseurojen toiminnasta 7. Tarvikevälitys Myydään erilaisia näyttely- yms. tarvikkeita ja tarjotaan mahdollisuutta omien postikorttien tekemiseen. Myynnissä olevia tuotteita esitellään liiton kotisivuilla. 8. Kotisivu- ja sähköpostipalvelut Vuokrataan kotisivu- ja sähköpostipalvelintilaa. Tarjotaan jäsenseuroille levytilaa niiden omien kotisivujen käyttöön. Kehitetään Vitka-järjestelmää. III TALOUDELLINEN TOIMINTA Jäsen- ja kuvamaksut säilytetään ennallaan. Lisäksi toimintaa rahoitetaan Opetusministeriön ja Finnfoton apurahoilla. Merkittävimmät menoerät ovat näyttely- ja kilpailukulut, kokouskulut, tiedotustoiminta sekä koulutuksen järjestäminen. Tämän toimintasuunnitelman liitteenä on talousarvio. | |
Päivitetty 23.06.2008 klo 18.51 (Tatu Kosonen)