1949

Toimintakertomus vuodelta 1949

Jälleen on vuosi vierähtänyt siitä, kun viimeksi pidimme seuran vuosikokousta, ja lienee syytä selostaa, mitä kaikkea seura sai aikaan kuluneen vuoden aikana.

Vuosi alkoi reippaan toiminnan merkeissä, ja seuran järjesti heti helmi-maaliskuun vaihteessa valokuvauskurssin sekä aikuisille että koululaisille. Tämä kurssi, joka saavutti suuren kannatuksen yleisön puolesta, tuotti paitsi huomattavan rahallisen voiton seuralle, myöskin viihdytystä ja huvia sekä opettajille että oppilaille. Vuoden aikana pidettiin viisi illalliskilpailua ja yksi kesäkilpailu. Maaliskuun loppupuolella järjesti Suomen kameraseurojen liitto tavanmukaisen vuosikilpailunsa, johon myös meidän seuramme otti osaa hyvällä menestyksellä saavuttaen kuudennen sijan ja jääden ainoastaan kolmella pisteellä huonommalle kuin Jakobstads kameraklubb. Mainittakoon vielä, että edellisenä vuonna seuramme jäi seitsemänneksi, joten huomaamme, että olemme edistyneet kovasti koska viides sija jo häämöitti.

Seura järjesti myös kansainvälisen valokuvanäyttelyn, johon oli saapunut kuvia Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Sveitsistä, sekä seuran omien kuvien ohella myöskin kuvia SKsL:n vuosikilpailusta.

Ikävä on kuitenkin todeta, että tämän suurkilpailun jälkeen tuntuu siltä, kuin innostus ja harrastus valokuvaamiseen seurassamme kokonaan olisi lakannut, joten syystoimintakausi jäi kovin laimeaksi – melkeinpä olemattomaksi.

Toimintakertomus 1949.pdf