1958

Toimintakertomus vuodelta 1958

Seuran jäsenmäärä supistui vuoden aikana kahdella eli 60:sta 58:aan. Uusia jäseniä liittyi yhdeksän eronneiden määrän ollessa 11. Tammikuun kerhoillassa valittiin seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi perustajajäsen Gunnar Grönqvist, joten jäsenet jakautuivat seuraavasti: kunniajäseniä yksi, ainaisjäseniä kaksi ja vuosijäseniä 55. Asuinpaikkansa mukaan jakautuivat jäsenet seuraavasti: Lappeenrannasta 38, Lauritsalasta 18 ja muualta kaksi.

Seuran toimintaan vaikuttavana huomattavimpana muutoksena vuoden aikana voitaneen pitää seuran sääntöjen perusteellista uusimista, joiden mukaan mm. vaali- ja vuosikokoukset yhdistettiin.

Johtokunta uusiutui vuoden aikana miltei kokonaan entisten – sihteeriä lukuunottamatta – pyydettyä eroa. Heidän tilalleen valitut toimivat seuraavissa tehtävissä: puheenjohtajana Pekka Virtanen, varapuheenjohtajana Toivo Puolama, rahastohoitajana E.Seppänen, kilpailusihteerinä Unto Oikkonen ja jäsenenä L.Lindh. Edustajana liiton vuosikokouksessa oli Pekka Virtanen.

Seuran toiminta

Kerhoillat pidettiin Lappeenrannan talouskoulun huoneistossa. Keskimäärin oli näissä 10 kerhoillassa jäseniä 29 ollen vähiten osanottajia kesäkuussa (19) ja eniten huhtikuussa (42). Seuran jäsenien lisäksi esitelmöivät P.K.Jaskari ja M.Poutvaara.

Kuva-arvosteluun kiinnitettiin vuoden aikana erityistä huomiota, sillä paitsi kilpailukuvien arvostelua suoritettiin runsaasti muita jäsenten kuvien arvosteluja ja pantiin alulle kiertävä kuvakansio, jonka jäsenet arvostelevat toistensa kuvat kirjallisesti. Iltakilpailuidenkin, joita B-sarjassa pidettiin jokaisen kerhoillan yhteydessä, arvostelua kehitettiin sikäli, että kulloinkin valitaan erityinen arvostelulautakunta, joka ratkaisee kuvien paremmuuden. Yleisöäänestys suoritettiin silti entiseen tapaan.

Jäsenten nimenomaisesta toivomuksesta otettiin kerhoiltojen ohjelmaan keskustelu ennalta määrätystä aiheesta, josta joku pitää aivan suppean alustuksen.

Ulkolaisia kuvakokoelmia vieraili vuoden aikana kaksi, nimittäin maaliskuussa Amerikka I -kokoelma ja kesäkuussa unkarilainen kokoelma.

9.4.-16.5. välisenä aikana järjesti seura yhdeksän luento- ja harjoitustilaisuutta käsittävät valokuvauskurssit sekä Lappeenrannassa että Lauritsalassa yhteistoiminnassa paikallisten nuorisotyölautakuntien kanssa. Lauritsalassa oli osanottajia vain yhdeksän, kun taas Lappeenrannassa oli peräti 40. Kursseilla toimivat esitelmöitsijöinä Olli Jalo, Mikko Johansson, Unto Oikkonen, Pauli Salminen ja Pekka Virtanen.

Mainittujen kurssien seurauksena järjestettiin harrastelijain valokuvauskilpailu, jonka osanotto oli varsin runsas, 35 kuvaa. Voittajaksi selviytyi E.Mielonen, II ja III oli S.Välimäki.

Seuraottelun Imatran kameraseuraa vastaan voitti tällä kertaa Imatran kameraseura pistemäärällä 271. Kaunokuvat-ryhmän voitti K.Pankka molempien muidenkin palkintojen mennessä Imatralle. Asiakuvissa oli 1. ja 3. Unto Oikkonen, toisen sijan mennessä Imatralle.

Jäsenten väliset kilpailut

A-sarjassa oli vuoden aikana kaksi kilpailua, joihin jätettiin kuvia viideltä nimimerkiltä yhteensä 28 kpl. Eri ryhmissä saavuttivat voiton Unto Oikkonen viidesti ja Pekka Virtanen kolmesti, sekä toisen sijan Unto Oikkonen viiti kertaa, Pekka Virtanen kahdesti ja Erkki Niemelä kerran.

B-sarjan kahdessa kilpailussa oli kuvia viideltä osanottajalta yhteensä 31 kpl. Ensi sijan saavutti Mauno Laakso ja T.Tuomainen kolmesti ja Heikki Rasa kahdesti, toisena olivat Mauno Laakso viidesti ja Aarne Vilén kaksi kertaa.

B-sarjan iltakilpailun voitti neljästi Mauno Laakso ja kerran Paavo Huuskonen, Heikki Rasa, Pauli Salminen, P.Valtakari ja Aarne Vilén. Toisen sijan saavutti Mauno Laakso seitsemän kertaa sekä V.Iivonen ja Heikki Rasa kerran.

Seuran jäsenten sijoittautumiset ulkopuolisissa valokuvakilpailuissa ja -näyttelyissä

Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttelyssä sai Unto Oikkonen yhdellä kuvallaan kunniamaininnan ja näyttelyyn hyväksyttiin lisäksi Erkki Niemelältä, Unto Oikkoselta ja Pekka Virtaselta yksi kuva kultakin.

Kamera-lehden suurkilpailussa sai Unto Oikkonen II ja Pekka Virtanen X palkinnon, kumpikin ensimmäisessä luokassa.

Suomen valokuvaajan kilpailussa Pekka Virtanen sai I, Erkki Niemelä II ja Unto oikkonen VII palkinnon, kukin eri ryhmässä.

Pelastakaa lapset -liiton valokuvauskilpailussa saivat Erkki Niemelä III ja XXXIV palkinnon, Unto Oikkonen IV ja Pekka Virtanen XXXVIII palkinnon. Lisäksi lunastettiin P.Valtakarilta ja Pekka Virtaselta kummaltakin yksi kuva.

Sijoittautumiset ulkomailla

Vuoden huomattavin saavutus oli Pekka Virtasen saama kunniamitali toisella hyväksytyistä kuvistaan Orso d’Oro -kilpailussa Biella 1958 Italia. Pekka Virtaselta hyväksyttiin lisäksi kaksi kuvaa julkaisuun Foto Almanack 1959 International.

Myöskin Erkki Niemelän kansainväliset saavutukset vuoden aikana olivat jälleen huomattavat: hyväksytty erillisen luettelon mukaisesti yhteensä 10 kuvaa viiteen eri näyttelyyn. Photography Year book 1959 hyväksyi häneltä yhden kuvan ja Foto Almanack 1959 International samoin yhden. Lisäksi mainittakoon, että Suomen kameraseurojen liiton kautta Yhdysvaltoihin lähetetty kuva Tusina on vv. 1955-1958 hyväksytty 20 näyttelyyn aina Havaijia myöten.

Lahjoitukset

Vuoden aikana on seura saanut lähinnä tarmokkaan kilpailusihteerin ansiosta palkintolahjoituksina eri henkilöiltä ja liikkeiltä erillisen luettelon mukaan yhteensä 15 770 markan arvosta. Samoin seura sai kiertopalkinnoksi A-sarjaan komean ”Gunnarin lautasen” sekä B-sarjaan kiertopalkinnoksi samanlaisen lautasen, molemmat samalta tuntemattomalta lahjoittajalta.

Saimaan kameraseura lausuu parhaat kiitoksensa tästä arvokkaasta tuesta lahjoittajille ja uskoo näiden tavoittelemisen arvoisten palkintojen kannustavan kilpailuhalua.

Toimintakertomus 1958.pdf