Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

1. Yleistä

Saimaan kameraseura ry (myöhemmin: seura) toimii jäsentensä edunvalvojana Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan maakunnan alueella, sekä ylläpitää yhteyksiä valtakunnalliseen kattojärjestöön Suomen kameraseurojen liittoon (myöhemmin: liitto) ja sen kautta kansainväliseen kattojärjestöön Fédération Internationale de l'Art Photographique:n (myöhemmin: FIAP). Paikallisena yhteistyökumppanina hyödynnetään Kaakkois-Suomen valokuvakeskusta.

Seuran tarkoituksena on ylläpitää ja edistää valokuvauksen ja valokuvataiteen harrastusta ja tasoa, sekä koota harrastajat yhteiseen toimintaan. Tarkoituksena on myös uudistaa ja kehittää kansalaisten käsitystä valokuvataiteesta.

Seuran toiminnasta vastaavat hallituksen jäsenet sovitun työnjaon mukaisesti. Seura on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2010 on sen 65. toimintavuosi.

2. Jäsenet

Toimintavuoden tärkein tavoite on edelleen vakiinnuttaa seuran toimintaa siten, että saavutettu aktiivisuus säilyy. Jäsenmäärää pyritään edelleen kasvattamaan, koska suuri jäsenmäärä luo osaltaan jatkuvuutta ja nostaa seuran arvostusta virkamiespiireissä.

Tavoitteena on, että vuoden 2010 lopussa seuraan kuuluisi vähintään 101 maksanutta jäsentä. Tämä oikeuttaisi seuralle viisi ääntä liittokokouksissa.

Toimintavuoden aikana ylläpidetään Seuralaisen käsikirjaa, joka jaetaan kaikille uusille jäsenille. Kirjasta otetaan tarvittaessa päivitetty lisäpainos.

3. Toiminta

3.1. Jäsenillat

Jäseniltoja järjestetään jokaisen kuukauden kolmantena arkitiistaina kesä- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Illoissa käydään läpi ajankohtaisia asioita, katsellaan valokuvia ja keskustellaan niistä, ja lisäksi jokaiseen jäseniltaan pyritään saamaan esitelmöijä. Jäsenillat järjestetään Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa.

3.2. Muut kokoukset

Sääntömääräinen kevätkokous järjestetään helmikuun jäsenillan yhteydessä 15.2.2010.

Sääntömääräinen syyskokous järjestetään syyskuun jäsenillan yhteydessä 20.9.2010.

Osallistutaan liittokokouksiin keväällä Loviisassa ja syksyllä Kannuksessa.

3.3. Tiedotus

Ajankohtaisista asioista tiedotetaan jäsenlehti Positiivissa, joka ilmestyy neljä kertaa toimintavuoden aikana. Lehteä jaetaan myös valokuvakeskuksella sekä paikallisissa valokuvausliikkeissä.

Kotisivuja ylläpidetään liiton tarjoamalla palvelimella, ja kiinnitetään erityisesti huolta siihen, että ne ovat jatkuvasti ajan tasalla.

Seuran sähköpostilistaa pidetään yllä.

Tiedotetaan toiminnasta tarpeen mukaan myös paikallislehdissä sekä Kamera-lehden seurapalstalla.

Jaetaan seuran esitettä valokuvakeskuksessa ja paikallisissa valokuvausliikkeissä. Pyritään järjestämään tietoiskuja esim. kouluille ja aktivoimaan myös valokuvaajien uusi sukupolvi kameraseuratoimintaan. Internet ja sen nopeatempoiset keskustelualueet asettavat tässä suuren haasteen ja jopa kilpailuasetelman.

3.4. Koulutus

Järjestetään 2-4 viikonloppukurssia toimintavuoden aikana joistain seuraavista teemoista: digitaalisen kuvankäsittelyn perusteet, digitaalista kuvankäsittelyä pidemmälle ehtineille, studiomuotokuvavalaistus, kuvien tulostus. Kursseille haetaan liiton taloudellista tukea, ja käytetään mahdollisesti liiton kouluttajia.

Järjestetään viikon mittainen valokuvauksen intensiivikurssi Joutsenon taidekesässä.

Pienempää koulutusta voidaan järjestää myös jäseniltojen yhteydessä.

Kannustetaan jäsenistöä osallistumaan liiton kursseille, erityisesti kesäkurssille Ylöjärvellä.

3.5. Kilpailut

Järjestetään perinteinen GP-kilpailu. GP-1 teemana Hetki järjestetään maaliskuussa (kuvat toimitetaan helmikuussa) ja GP-2 teemana Ihminen syyskuussa (kuvat toimitetaan elokuussa). Vuosikilpailu järjestetään joulukuussa (kuvat toimitetaan marraskuussa).

Kilpailussa menestyneimmälle kuvaajalle myönnetään Vuoden kuvaajan arvonimi.

Osallistutaan Kaakkois-Suomen haastekilpailuun.

3.6. Näyttelyt

Järjestetään seuran oma näyttely syksyllä.

Osallistutaan liiton vuosi- ja teemanäyttelyihin yhteislähetyksin.

Lähetetään yhteislähetyksiä FIAP:n kansainvälisiin näyttelyihin.

Järjestetään FIAP:n näyttely Lappeenranta 2010, 1st International Photo Exhibition marraskuussa.

Järjestetään kansainvälinen digitaalikuvien näyttely 2nd Carelia Salon. Näyttely on osa digitaalikuvien kiertonäyttelyä 2nd Finland Digital Circuit, jonka SKsL järjestää FIAP:n ja Photographic Society of American (PSA) suojeluksessa.

3.7. Retket

Järjestetään vuoden aikana viisi retkeä, joista neljä suuntautuu Viipuriin ja yksi Kotkaan kesäkuussa. Retket ovat luonnollisesti kuvausmatkoja, mutta niillä pyritään myös tutustumaan paikalliseen valokuvakulttuuriin.

4. Tilat ja kalusto

Kaluston kunto tutkitaan, ja epäkohtia oikaistaan tarpeen ja taloudellisen tilanteen mukaan.

5. Talous

Seuran talouden kohentaminen edelleen on myös tärkeää. Kansalliset ja kansainväliset näyttelyt vaativat vahvaa kassatilannetta, ja vaikka juuri niillä pyritäänkin muun toiminnan rahoitukseen, ei tyhjältä pöydältä ole hyvä lähteä. Pitkäjänteisen kameraseuratoiminnan mahdollistamiseksi kassaa kannattaa kartuttaa edelleen.

Jäsenmaksut peritään heti alkuvuodesta, ja maksusuorituksia seurataan huolellisesti.