Mennyttä toimintaa 2008

Kinkunsulatteluviikonloppu 27.-28.12.2008

Kurssin ajankohta heti joulun jälkeen taisi olla huonosti valittu, kun korkeatasoiseen valaisutyöpajaan ennätti mukaan vain kourallinen oppilaita. Vähäisen oppilasmäärän ansiosta kurssista tuli kuitenkin todella tehokas.

Kouluttajana toiminut Marko Rantanen osasi asiansa, ja miestä suosittelemme kurssittajaksi muillekin seuroille. Niin esineiden kuin ihmistenkin valaisu tuli käytyä läpi todella perusteellisesti.

 

Pikkujoulut uimahallissa 15.12.2008

Saimaan kameraseuran pikkujoulut pidettiin Lappeenrannan uimahallin takkahuoneessa. Paikalla oli myös vieraita Raisiosta: Leila ja Arto Korhonen toivat vuosikilpailumme kuvat arvioituina takaisin. Kuvien katselussa vierähti niin pitkä aika, että saunominen meinasi jäädä kokonaan väliin!

 

Joulunäyttely Imatran kulttuurikeskuksessa 4.-31.12.2008

Saimaan Kameraseuran jouluinen yhteisnäyttely ripustettiin tällä kertaa Imatran kulttuurikeskukseen. Näyttelyn nimeksi valittiin Pikaistus, ja siihen osallistui peräti 11 seuran jäsentä: Aulikki Korpela-Taimela, Anu Kosonen, Tatu Kosonen, Tommi Kähärä, Vesa Laitinen, Seppo Muukkonen, Jarmo Mäntykangas, Reino Pelkonen, Soile Rinno, Marko Taimela ja Matti Väänänen.

Syyskokous 17.11.2008

Marraskuun jäsenilta oli samalla seuramme sääntömääräinen syyskokous. Vuoden 2009 toimintaa suunniteltiin pitkälti toista tuntia, kunnes muistettiin, että Turusen Juhan kuvaesityskin oli tarkoitus katsella.

Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet valittiin jatkamaan hallituksessa myös ensi vuonna, samoin puheenjohtaja, eli ilmeisesti jäsenistö on sitä mieltä, että seura on nyt oikealla tiellä.

 

Valaisukurssi 13.-14.9.2008

Syyskuiseen työpajaan Lauritsala-talolla osallistui seitsemän oppilasta. Kouluttajan sairastuminen juuri ennen viikonloppua uhkasi estää kurssin, mutta onneksi Tommi Kähärä saatiin neuvoteltua apuun.

Viikonlopun ohjelma muodostui hieman toisenlaiseksi, kuin oli suunniteltu. Pääpaino oli seuran studiosalamalaitteistojen käyttökoulutuksessa, mutta onneksi ne olivat suurimmalle osalle porukasta uusi kokemus. Viikonloppu jäi ehkä vähän lyhyeksi niidenkin kanssa, mutta onneksi alkuperäinenkin kurssi saadaan vielä pidettyä tänä syksynä.

Tällainen innostunut työpajameininki hyvässä porukassa on kieltämättä kameraseuratoimintaa parhaimmillaan!

Lemin-retki 15.6.2008

Loppuviikon ainoa sadepäivä piristi mukavasti helteiden välissä, kun kaksi täyteen ladattua Volvoa suuntasi keulansa kohti Lemiä. Antikvariaatti-galleria Taikalyhdyn ovi aukeni samalla hetkellä, kun autot kaarsivat sen pihaan. Aapo Pekari esitteli Kivijärven höyrylaivaliikennettä koskevan näyttelyn, ja tietysti Taikalyhdyn toimintaa muutenkin. Välillä tosin jouduimme jonottamaan pankkiautomaatille, kun antikvariaatista löytyi vaikka mitä.

Aika kului niin nopeasti, että ruoka-aika yllätti ja retkeläisten oli painuttava särälle. Paikalle ilmaantui myös vieraita Haminasta. Kaakkoisen Suomen lämpenemässä olevista yhteistyökuvioista keskusteltiin, ja tästä seuraa vielä epäilemättä jotakin.

Osa seuralaisista jäi vielä kuvailemaan Lemiä, kun retken nuorimpien osallistujien päiväuniaika siirsi puolet porukasta jo kotimatkalle. Mutta kuvia varmaankin nähtävissä elokuun jäsenillassa.

 

Saunailta 6.6.2008

Saimaan kameraseuran saunailta vietettiin kesän aluksi valokuvakeskuksella. Perinteitä sähköistettiin tällä kertaa hieman modernimmiksi sekä sähkökiukaan että sähkögrillin osalta, mutta löylyt saatiin ja makkarat syötiin kuten tapa vaatii.

Puutarhurinkadun kerhokeskus sulkeutui 19.5.2008

Lappeenrannan kaupunki irtisanoi säästösyistä kaupungin kerhokeskuksen vuokrasopimuksen. Samalla kameraseuraa 30 vuotta ansiolla palvellut pimiötila menetettiin. Suurin osa tavarasta löysi ottajan, mutta kaatopaikallekin jouduttiin pari peräkärrykuormallista vetämään varsinkin erilaisia lastulevyjä ja metalliputkia.

Valojen sammuessa pimiöltä viimeisen kerran talkoomiesten mieliala oli varsin matala. Kiitos silti kaikille purkutalkoisiin osallistuneille, työ oli valtava ja siihen käytettävissä ollut aika rajallinen, mutta valmista tuli.

 

Digitaalisen kuvauksen työpaja 3.-4.5.2008

Toukokuiseen työpajaan Joutsenon opistolla osallistui 26 oppilasta, joista peräti 19 seuran ulkopuolelta. Ilmastointilaite piti huolen siitä, ettei kirkkaalta taivaalta porottanut kevätaurinko lämmittänyt liiaksi. Kouluttajana toiminut Juha Turunen innostui oppilaiden pyynnöstä lupautumaan kouluttajaksi myös myöhemmin pidettävään jatkotyöpajaan.

Kevätkokous 21.4.2008

Huhtikuun jäsenilta oli samalla seuramme sääntömääräinen kevätkokous. Käsiteltäviä asioita oli vuosilta 2006-2007, ja hieman vanhempaakin toimintaa muisteltiin. Kokous sujui erittäin sopuisasti, ja niinpä tili- ja vastuuvapaudet saatiin myönnettyä aikaisempien vuosien vastuuhenkilöille.

Merkittäväksi kokouksen teki myös se, että seuran kirjanpito oikaistiin vastaamaan todellisuutta. Vuosien mittaan suurin virhe oli syntynyt kaluston arvossa, vaikka sen nuorimmatkin osat alkavat olla 20 vuotta vanhoja.

Kerhopizza 18.3.

Maaliskuun jäsenillan jälkeen syntyi viimeisille paikallaolijoille idea elvyttää henkiin perinteinen kerhopizza. Sehän tarkoittaa sitä, että jäsenillan jälkeen siirrytään jatkamaan iltaa johonkin paikalliseen ravintolaan esim. pizzan ja valokuvauskeskustelun merkeissä.

Illan osanottajat innostuivat keskustelemaan valokuvien ja valokuvauksen lisäksi mm. autoista. Laajin keskustelu koski kuitenkin tällä kertaa sommittelua ja erityisesti laajakulmaobjektiivien eduista.

Tarkemmin Positiivissa 2/2008.

Jäsenillat 21.1. ja 18.2.

Saimaan kameraseuran jäsenillat polkaistiin uudelleen käyntiin tauon jälkeen, tosin Puutarhurinkadun kerhokeskukselta muutettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen tiloihin. Tammi- ja helmikuun jäseniltoihin osallistuneiden lukumäärä oli sen verran suuri, että voidaan todeta näille jokakuisille tapaamisille olevan taatusti tilausta kaupungissamme.

Tammikuun esiintyjä, kunniajäsenemme Esko Turkkila (kuvassa) esitteli laajaa kuvatuotantoaan aina 1950-luvulta asti. Helmikuun esiintyjä Tommi Kähärä sen sijaan joutui tyytymään lyhyempään katsaukseen, mutta koetti paikkailla tätä puutetta käyttämällä aikaa kameraseuran poikkitaiteellisen lähihistorian muisteluun.