Esipuhe

Esipuhe

Saimaan kameraseuran kokous 1950-luvun alkupuolelta, kuvaaja tuntematon

Saimaan kameraseura on vaikuttanut Lappeenrannassa ja sen ympäryskunnissa valokuvauksen ja valokuvaajien hyväksi niin kauan, että sitä voidaan pitää jo yhtenä alueen kulttuurielämän peruspilareista. Tiedossa on myös se, että suurimmalla osalla varsinkin vanhemman polven ammattivalokuvaajista löytyy tausta kameraseurasta. Mukaan on vuosien varrella mahtunut monien eri ammattikuntien edustajia, niin paperitehtaan johtajia, insinöörejä ja rehtoreita, kuin käynnissäpitäjiä, hitsaajia, veturimiehiä… Valokuvasta ja valokuvauksesta kiinnostuneet paikkakuntalaiset ovat puhaltaneet yhteen hiileen ilman, että esim. puoluepoliittisella värillä olisi ollut mitään merkitystä. Valokuvaus on yhdistänyt ajamaan yhteisen aatteen asiaa.

Tilanne ei ole Suomessa mitenkään ainutlaatuinen. Helsinkiläinen akateemikko Matti A. Pitkänen kirjoitti julkaisemassaan Valokuvaajan päiväkirjassaan 1980, että maamme maine kansainvälisessä valokuvanäyttely- ja kilpailutoiminnassa on ollut aina etupäässä harrastajavalokuvaajien sekä muutaman kameraseuroissa toimineen ammattikuvaajan vastuulla.

Saimaan kameraseuran 60-vuotisen historian vuoksi on syytä kerätä muistoja ja faktoja kasaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että teksti raapaisee vain pintaa. 60 vuoteen on mahtunut uskomaton määrä toimintaa ja tekemistä, elinikäisiä ystävyyssuhteita on syntynyt ja jopa avioliittoja solmittu, eikä kaiken tämän kirjaaminen ole ihan pieni asia. Nyt kerätty tieto on pyritty rajaamaan taittajan takaamaan sivumäärään, joka taas on määräytynyt seuran tukijoiden myöntämien varojen perusteella. Lisäksi – kuten Jussi Aalto kirjoittaa Suomen kameraseurojen liiton 70-vuotishistoriassa (2002):

”Joku toinen tekijä olisi varmasti saanut suurin piirtein samasta aineistosta aivan erilaisen kirjan. Ja toivottavasti saakin, onhan näitä tilaisuuksia kymmenen vuoden välein.”

– Ylämaalla 9.10.2006, Tatu Kosonen

Historiikki 1946-2006.pdf