Syyskokous 15.11.2011

Marraskuun jäsenilta oli samalla seuramme sääntömääräinen syyskokous. Kokouksen aluksi kilpailusihteeri Tommi Joutjärvi jakoi seuracup-kunniakirjat kaikille 20 kuvaajalle, joiden ansiosta seuracup-voitto tuli. Sen jälkeen päästiin kokousasioihin.

Hallitus koki muutoksia: Anun ja Aulikin vetäydyttyä vastuusta tilalle valittiin taas kolme (!) uutta (!!) jäsentä!!! Marita Räsänen, Jukka Kosonen ja Hannu Rissanen tuovat entisten näyttöjensä perusteella epäilemättä paljon lisäarvoa yhdistyksen hallintoon, samalla kun Olli Rädyn jatkokausi tuo mukanaan jatkuvuutta. Tatu Kosonen yritti taas venkoilla pois vastuista, mutta eihän siitä mitään tullut. Tommi Joutjärven johdolla syyskokous valitsi miehen yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana edelleenkin.

Toimintasuunnitelman osalta tehtiin jotain aivan ennennäkemätöntä. Koko 23-henkinen syyskokousporukka mietti oikein ajan kanssa, että mitä kaikkea ensi vuonna halutaan tehdä. Sihteeri Harri Junnolalla onkin kova työ kerätä nämä fläppitaululle raapustetut suunnitelmat uudellen painokelpoiseen muotoon.

Nuorisojaosto III ei vielä saanut yhdistyslain ikärasismin vuoksi osallistua syyskokoukseen. Onneksi paikalle oli hankittu DVD-laitteisto, joten ihan hukkaan aika ei kuitenkaan mennyt.