Nuorisojaosto II aloitti 8.11.2011

Nuorisotoiminta on seurassamme ollut kateissa jo toistakymmentä vuotta (silloisten nuorten vanhennuttua määritelmän ulkopuolelle), mutta marraskuussa asian osalta tapahtui kaivattuja muutoksia. Uusi nuorisoryhmä (K+30) kokoontui aloituspalaveriin pohtimaan sitä, ettei kameraseuratoiminnassa ihan joka kerralla ole pakko olla vanhuksia mukana. Samanikäisessä porukassa kuvaaminen, kuvien esittely, tekniikkakeskustelut yms. ovat tervetullutta vaihtelua, varsinkin kun sosiaalinen puoli tässä harrastuksessa on vähintään yhtä tärkeä kuin se tekninenkin.

Ensimmäisen tapaamiskerran tarkoituksena oli tutustuttaa valokuvaavaa nuorisoa toisiinsa. Tulevaa toimintaa suunniteltiin, ja tietysti esittäydyttiin ja kerrottiin vähän kunkin osanottajan taustoista. Arvioitu ikähaitari ensimmäisellä kerralla oli 13-18 vuotta, osallistujien lukumäärän ollessa kahdeksan. Lukkoon lyötiin tuleva säännöllinen toiminta ja todettiin, että porukkaan on paljon kiinnostuneita mukaanliittyjiä tiedossa. Saapa nähdä, mitä tästä(kin) vielä seuraa!