|
Kuva: valonhäivähdyksiä Pamilolla NURMEKSEN
KAMERASEURAN Tiedotuslehti 2010 Puheenjohtajan putkesta Seurallista
menoa monella muotoa Me
paikalliset järjestäytyneet kameranheiluttajatkin olemme taas vuotta
vanhempia ja viisaampia (?) sitten edellisen tiedotuslehden ilmestymisen.
Vuosi on mennyt ravakasti seuratoiminnankin puitteissa puhumattakaan muusta
elämisestä. Nykyaika on hektistä sekä työssä että vapaa-ajan harrastuksissa. Mitään isoja näkyviä projekteja emme ole
seurana toteuttaneet. Yksittäiset jäsenemme ovat työstäneet
valokuvanäyttelyitä ja järjestäneet kuvaesityksiä eri yhteisöissä. Raija Kiviojalla
on tällä hetkellä (28.11.saakka) Galleria Tykossa hieno mustavalkoisten kuvien
näyttely tekstiilitaiteilija Kirsti Soukan kanssa. Huomion arvoista on, että
vedostamalla negatiiveista tehty mustavalkoinen näyttely on nykyisin
harvinaista herkkua valokuvan ystäville. Valokuvauksen lisäksi seuran aktiiveissa
jäsenissä on huomattavaa menestystä saavuttaneita videodokumenttien ja -elokuvien
tekijöitä. Kerhoilloissa torstaisin olemme tutustuneet myös heidän kuvaus- ja
editointityönsä tuloksiin. Elävä kuva ja ääni on
tuonut hienon lisän iltojen kuvalliseen antiin, josta kiitos "vidiooteillemme". Suurin osa nykyistä harrastuskenttäämme on
tietenkin digitaalinen valokuvaus ja kuvankäsittely. Kuvia katsellaan
porukalla viikoittaisissa kerhoilloissa torstaisin, jolloin olemme saaneet
kiertää kuvallisesti pitkin Eurooppaa ja kolunneet Egyptissä ja Punaisen Meren
pohjalla, puhumattakaan kotimaan kaupungeista ja salometsistä. Jäsentemme
muut harrastukset ja kiinnostuksen kohteet ovat niin moninaiset, että kerhoiltojemme
kuvallinen kerronta on aiheiden laajuudessaan todella mielenkiintoista. Syyskokouksessa 18.11. ei saatu
puheenjohtajan eikä hallinnon osalta parannusta asiaan, vaan paikalla olleet
kymmenen seuran jäsentä valitsivat allekirjoittaneen ja erovuoroiset
johtokunnan jäsenet uudelleen. Syyskokouksessa hyväksyttiin myös johtokunnan
esitys seuran uusiksi säännöiksi. Muutoksia tuli syys- ja kevätkokouksen
koollekutsumistapaan sekä seuran hallinnon ja talouden vuosittaiseen
tarkastukseen. Kokoukset kutsutaan koolle henkilökohtaisella kirjeellä tai
sähköisillä viestimillä toimitetulla tiedotteella. Uuden yhdistyslain mukaan
seuramme kokoiset järjestöt voivat siirtyä tilintarkastusmenettelystä toiminnantarkastukseen,
jolloin seuralle ei tarvitse valita htm tms
tilintarkastajaa, vaan toiminnan tarkastukseen valitaan ns.
"maallikko" toiminnantarkastaja. Lisäksi täsmennettiin sääntöjen
sanamuotoa joiltakin osin. Uudet säännöt ovat kerhohuoneen ilmoitustaululla
ja tilattavissa vaikkapa sähköpostiin allekirjoittaneelta. Tulevan vuoden toimintasuunnitelma poikkeaa
sikäli totutusta kaavasta, että kuukausikokouksista luovuttiin kokonaan.
Johtokunta katsoi esityksessään ko. kokous-menettelyn olevan nykyisellään
tarpeeton, koska pöytäkirjaan merkittäviä tapahtumia tai asioita on viime
vuosina ollut todella vähän. Jokaviikkoiset turinaillat pystyvät täyttämään
kuukausikokousten jättämän tiedotustarpeen. Jos seuralla on jotakin erityistä
teemaa turinaillassa, siitä tullaan tiedottamaan paikallislehden
seurapalstalla ja kameraseuran sähköpostilistalaisille
erillisellä viestillä. Kevät- ja syyskokouksen lisäksi johtokunta voi
tarvittaessa kutsua koolle yleisen kokouksen. Johtokunta puolestaan kokoontuu
tarpeen vaatiessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Johtokunnalle tai sen yksittäiselle
jäsenelle voitte esittää toiveita seuran toiminnasta ja tulevista
tapahtumista. Toteutamme kelvottomiakin ideoita huonolla menestyksellä ja
kehnoin tuloksin! Kannattaa siis kertoa uusia ideoita vaikkapa kerhoilloissa torstaisn. Harrastuksellisin
valokuvausterveisin Seppo
Pölönen FOTO-LASER
PALVELEE JÄLLEEN 7.12.2010 ALKAEN Pekka palaa kuvioihin täysillä Laser-Foton palveluilla heti itsenäisyyspäivän jälkeen.
Liikkeestä on saatavissa normaalin tarvike ja -laitevalikoiman lisäksi kuvat
valokuvapaperille vedostettuina. Kuvakoot vaihtelevat tarvittaessa
postimerkkikoosta aina 40 x 300 cm:n mittoihin, joten panoraamakuviakaan ei
tarvitse haikailla kauempaa. Pienemmät kuvat saa tarvittaessa tarra-arkeille tulostetuna jopa pyöreinä tarroina. Julistekuvat on
saatavissa koossa A5 --> A2 vaikkapa kankaalle
tulostettuna. Taidemaalareille tiedoksi, että
taidetarvikkeita on saatavilla entistä laajempi valikoima. Ja
passikuvapalvelukin toimii entiseen tapaan, joten pidetään paikka mielessä ja
asioidaan tarvittaessa!
PIKKUJOULUATERIA METSÄKARTANOLLA LA
11.12. KLO 14 Seuran syyskokouksessa päätettiin viettää
pikkujoulu Rautavaaran Metsäkartanolla lauantaina 11.12. klo 14 aterioinnin
ja kuvankatselun merkeissä. Seurueellemme on varattu kabinetti
ruokasalin välittömästä yhteydestä. Ruoka haetaan linjastosta, joten voimme
nautiskella sen omaan tahtiin ja ennen kaikkea lämpimänä. Pöytiin tarjoillun safkan kanssa kun on joskus ollut
"lämpötilaongelmia"... Alkupöydästä löytyy jouluinen salaattipöytä
(Mitähän se sitten tarkoittaneekaan...), graavilohta, silliä, leikkeleitä,
leipää, "karjalanpiirakat" ja munavoi sekä juomina kaljaa, maitoa,
piimää, mehua ja vettä. (Talossa on myös A-oikeudet). Pääruokana on "Perinteinen
jouluateria", jossa on kinkkua, laatikoita ja karjalanpaistia
keitetyillä potakoilla vapaasti oman maun mukaan
koostettuna. Jälkiruokana on kahvi ja raparperilotta tai hedelmäropposet. Otamme oman videoprojektorin ja läppärin mukaan kuvien katselua varten. Varaa siis
tikkuun, kortille tai levylle kuvia katseluun. Aihetta ei ole rajattu.
Lisäksi ohjelmassa on Metsäkartanon monitoimitalon ja muidenkin toimintojen
esittelykierros tilattavassa laajuudessa, jos katsomme sen tarpeelliseksi.
Sopisi vaikkapa ruokailun ja kahvin väliin. Muuta ohjelmaa saa jokainen
esittää tilanteen mukaan. Jos haluat esittää diakuvia, ilmoita pj:lle, että
ottaa projektorin kyytiin. Kustannuksia
ko. joulupöydän nautiskelusta kertyy 26 €/hlö,
jonka jokainen maksaa itse ravintolan kassaan. Kattausta ja kabinetin järjestelyä varten
tarvitsemme ruokailijoilta ENNAKKOON
ILMOITTAUTUMISET 9.12. mennessä puhelimitse (tekstarikin
käy) puh.johtajalle (050 010 1476), sähköpostilla
nurmes.kamera@gmail.com tai henk. koht. tavattaessa.
Ilmoita myös, mitä mieltä olet em. esittelykierroksen järjestämisestä
ja laajuudesta. Jos on tarvetta erikoisruokavalioille, ilmoita myös siitä. Kuljetukset on
kimppakyydeillä omin ajoneuvoin. Lähtö on keskustan torilta klo 13:00,
jätetään ylimääräiset ajoneuvot siihen. Kysy tarvittaessa myös ajo-ohje. Ruokailu
ei ole pakollinen, tilaisuuteen voi toki osallistua syömättäkin. KAMERALEHDEN TILAUKSET 2011
Kameralehti
on tullut etuhintaan jäsenille, jotka ovat sen seuran kautta tilanneet. Vuoden 2010 tilaukset
jatketaan seuramme toimesta automaattisesti vuodeksi 2011 ja Kameralehti
laskuttaa ne suoraan tilaajilta ensi vuoden puolella. Tilaushinta on 49,00 €
vuodelle 2011. Tilauksia tai peruutuksia vastaanottaa puheenjohtaja 12.12. 2010 saakka. Jos
et halua jatkaa tilausta tällä 49,00 €:n
vuosihinnalla, ilmoita siitä pj:lle (puh 050 010 1476) niin hän hoitaa
peruutukset keskitetysti lehden tilaajapalveluun. KAMERASEURAN JOHTOKUNTA 2011 Syyskokouksessa
valittu hallitus on seuraava: Puh.johtaja Seppo
Pölönen Puh. 050 010
1476 kilp.siht. Kynsiniementie 31 75530
Nurmes Jouko
Hakkarainen Puh. 040 017 6901 Länkitie
5 75530
Nurmes Matti Häkkinen Puh. 040 090 1892 Pohjoistie
4 C 11 75530 Nurmes Siht.+varainh. Hannu
Iivonen Puh. 050 098 8047 Kaarlonkatu
6 A 7 75500 Nurmes Leikekirjanh. Jouko
Määttä Puh. 050 533 6249 Kaarlonkatu
14 B 8 75500 Nurmes Kari Pääkkönen Puh. 045
677 0015 Paalikantie 16 75500 Nurmes Varapuh.joht. Osmo
Väänänen Puh. 040 565 8242 Pielisenkatu
8 D 33 75500 Nurmes Johtokunta valitsee tammikuun alussa
järjestäytymiskokouksessaan sihteerin, varainhoitajan, kilpailusihteerin,
leikekirjanhoitajan jne. Yllä on v:n 2010 työnjako. Seuran
vuoden 2011 toiminnantarkastajana toimii Harri Korpela ja varahenkilönä Matti Timonen. Seuran
toimintaa ohjaa ja valvoo johtokunta. Kun sinulla on ehdotuksia toimintaan
tai kommentteja seuran toiminnasta, kerro siitä jollekin johtokunnan
jäsenelle tai tule torstaina turinailtaan kerhohuoneelle. Johtokunta
tarvitsee seuran jäseniltä palautetta ja ideoita toiminnan kehittämistä
varten. SEURAN KOKOONTUMISTILAT Kokoontumistilat ja pimiö ovat Hyvärilän kurssikeskuksen navetassa monitoimitilan
yhteydessä olevassa laboratoriotilassa osoitteessa Lomatie 11. Kertakäyntiä
varten avaimen saa lainaan hotellin respasta
esittämällä jäsenkortin (tai jäsenmaksukuitin) ja omalla nimellä kuittausta
vastaan. Avaimia voi
lainata myös johtokunnan jäseniltä, joiden yhteystiedot yllä. Seuralla on
pimiövälineet ja valopöytä ym. tavaraa perinteistä valokuvantekoa ja kuvien
katselua varten. Digikuvien käsittelyä varten on 2
kpl vanhoja tietokoneita sekä Canon Pixma ip4000
valokuvatulostin, Epson perfection
4990- tasoskanneri ja Epson EMP-TWD10 digiprojektori laajakankaineen. Laitteet ja tilat ovat
seuralaisten käytettävissä silloin, kun kurssikeskuksella ei ole omaa käyttöä
labralle. Merkitse käyntisi lomakkeelle kerhotilan
pöydällä olevaan kansioon kurssikeskuksen tilastointia varten, kiitos! TOIMINTAKERTOMUS
2009
YLEISTÄ
Kuluneen vuoden toiminta muodostui pääasiassa
viikoittaisista kokoontumisista kerhon turinailtoihin torstaisin, syksyllä
järjestetystä Fotoviikosta ja kuvausretkistä.
Kerhoiltojen keskusteluissa ja koulutuksissa oli esillä digitaalinen kuvaus
ja kuvankäsittely. Myös mustavalkoista kuvanvedostusta ja diakuvaa
harrastettiin. Kerhotiloja käytettiin 89 kertaa, henkilökäyttäjämäärä oli 352
henkilöä. Seuran jäsenmäärä oli 31.12.2009 36 henkilöä. Suomen Kameraseurojen
liitolle (SKsL ry) ei tilitetty jäsenmaksuja, koska
jäsenyyden ei katsottu tuottavan seuralaisille vastaavaa hyötyä. KOKOUKSET
Kuukausikokouksia pidettiin 7 ja johtokunta
kokoontui 9 kertaa. Sääntömääräiset
syys- ja kevätkokoukset pidettiin helmi- ja marraskuussa. Joulukuun
kuukausikokousta vietettiin pikkujouluaterioinnin merkeissä Mujejärven
kodalla 13 hengen voimin. KUVAUSRETKET
27.6. seura järjesti kesäkauden kuvausretken
Rautavaaralle Tiilikkajärven kansallispuistoon Kosevan kämpälle ja Tiilikanaution
torpalle neljällä kanootilla kahdeksan hengen voimin. 30.7. tehtiin kuvausretki Mujejärvelle Hiltuslahden kautta kanooteilla ja veneellä
Tammikämpälle. retkelle osallistui 6 henkilöä. Fotoviikon kuvausretki tehtiin 26.9. Rautavaaran Ylä-Keyritty - järvelle , osallistujia
oli 8. Fotoviikon kulttuuriretki suuntautui Kuopioon 3.10., jossa
tutustuttiin VB-valokuvakeskuksen näyttelyihin
kuuden henkilön voimin. YHTEISTOIMINTA MUIDEN SEUROJEN
KANSSA
Seuramme järjesti maakunnallisen
valokuvauskilpailun, josta koottiin näyttely "Valoa pimeyteen".
Kilpailuun tuli kuvia seitsemästä maakunnan valokuvausseurasta 37:ltä kuvaajalta sarjoittain seuraavasti: Mustavalkoisia
teoksia 44 kpl, 10-koon paperikuvia 65 kpl, väri- Ciba-
ja digikuvia 87 kpl ja diakuvia 30 kpl. Kilpailun
arvostelun suoritti Kuopion kameraseura r.y.
Näyttely lähti kiertämään maakuntaa ollen joulukuun ajan esillä Lieksassa. KUVAESITYS- JA NÄYTTELYTOIMINTA
”Maakunnan parhaat 2008”-valokuvanäyttely oli
esillä Nurmeksen kirjastossa toukokuun ajan. Fotoviikon luontokuvaillan luennoitsijana oli
luontokuvaaja/kuvausmatkailuyrittäjä Lassi Rautiainen Kajaanista. Fotoviikon kokonaisyleisömäärä eri tapahtumissa
oli yhteensä n 100
henkilöä. Maakunnallisen valokuvausseurojen vuosikilpailun 2009 näyttely
"Valoa pimeyteen" oli esillä Nurmeksen kirjastossa 8.-28.11. Seuran jäsenten näyttelyt: Timo Korhosella oli
valokuvanäyttely "Ihmisiä Pohjois-Karjalassa" Laterna
Macigassa Helsingissä 29.7.-16.8.
Raija Kiviojalla oli valokuvanäyttely "Jääjälkiä" Helsingissä
Gardenian käytävägalleriassa 31.10.-10.12
(yhteisnäyttely Kirsti Soukan kanssa). KOULUTUSTOIMINTA
Seuran toimintaa ja digitaalikuvausta esiteltiin
yleisölle Fotoviikon tilaisuuksissa. Muuta opastustoimintaa ylläpidettiin
viikoittaisissa turinailloissa VARAINHANKINTA
Seuran tulot muodostuivat jäsenmaksuista ja
kaupungin kulttuuritoimen avustuksista sekä satunnaisista muista tuloista.
Maakunnallinen kilpailu rahoitettiin osittain osallistumismaksuilla. TIEDOTUSTOIMINTA
Tiedostuslehteä julkaistiin yksi numero 80
kappaleen painoksena. Muu tiedotus
tapahtui Ylä-karjala - lehdessä seurapalstalla ja maksullisilla
ilmoituksilla. KOKOUKSET Sääntömääräisten
syys- ja kevätkokouksen lisäksi seuran hallitus kutsuu tarpeen vaatiessa
koolle seuran toiminnasta päättäviä yleisiä kokouksia. Torstai-iltaisin
kokoonnutaan kerhohuoneelle "turinailtaan", jossa katsotaan ja
arvostellaan kuvia, sekä keskustellaan vapaamuotoisesti kuvauksesta ja kuvien
teosta. Hallitus kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan
kutsusta. KILPAILUTOIMINTA Tarvittaessa järjestetään seuran jäsentenvälisiä
kuvakilpailuja, joista eniten pisteitä saanut valitaan seuran "VUODEN
KUVAAJAKSI". Tarvittaessa pidetään haastekilpailuja naapuriseurojen
kanssa. Kilpailusäännöt edellä mainittuihin laatii johtokunta. FOTOVIIKKO
Fotoviikko järjestetään syyskaudella
yhdessä kaupungin sivistystoimen kanssa . Viikon tapahtumat koostuvat kuvaillasta, mahdollisesta
valokuvanäyttelystä, kuvausretkistä sekä muusta myöhemmin päätettävästä
ohjelmasta. NÄYTTELYTOIMINTA Maakunnan parhaat 2010 näyttely
pystytetään mahdollisuuksien mukaan maaliskuussa 2011. Muita näyttelyitä
järjestetään tarpeen vaatiessa mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä Nurmeksen
kaupungin sivistystoimen ja muiden yhteistyötahojen kanssa
. RETKEILYTOIMINTA Kuvausretkiä luonto- ja muihin
kohteisiin sekä tutustumisretkiä lähiseudun valokuva-näyttelyihin ja
-tapahtumiin järjestetään edellisvuosien tapaan. KOULUTUSTOIMINTA Fotoviikolla järjestetään
luento- ja opetustilaisuuksia. Jäsentenvälistä opetustoimintaa ylläpidetään turinailloissa:
Opiskellaan digitaalista kuvausta ja kuvankäsittelyä sekä
tutustutaan uusiin laitteisiin ja innovaatioihin. Muita erilliskursseja ja
valokuvauksen opetustoimintaa järjestetään tarvittaessa resurssien mukaan. VARAINHANKINTA Varainhankinta
muodostuu liittymis- ja jäsenmaksuista, sekä seuran tavanomaisista
toiminnallisista tuotoista. Fotoviikon tapahtumien rahoitukseen anotaan avustusta
Nurmeksen kaupungin sivistystoimelta. TIEDOTUSTOIMINTA Turinailtojen
teemoista ja retkistä yms. tiedotetaan Ylä-Karjala -lehdessä seurapalstalla. Yleisiin
kokouksiin kutsutaan henkilökohtaisella kirjeellä tai sähköisellä viestimellä
tuotetulla viestillä. Jäsenille postitettavaa tiedotuslehteä toimitetaan
tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. YHTEISTOIMINTA MUIDEN SEUROJEN KANSSA Kuvanvaihtoa, kilpailuja ja
tapaamisia järjestetään yhdessä lähiseutujen muiden kameraseurojen
kanssa. Tehdään yhteistyötä Nurmeksen
muiden eri alojen harrastajayhdistysten kanssa. MUU TOIMINTA Päätettiin hankkia seuralle uusi full
hd - dataprojektori kun rahoitus saadaan
järjestettyä. MAAKUNNALLINEN
VALOKUVAKILPAILU 2010 Pielisen kamerakerho Lieksasta järjesti tänä syksynä XVIII Pohjois-Karjalan
maakunnallisen valokuvauskilpailun. Kilpailuun tuli kahdeksasta seurasta 34:ltä kuvaajalta 187 kuvaa. Nurmeksen
Kameraseurasta osallistui kaksi kuvaajaa, mutta arvostelun suorittanut Hankasalmen
kameraseuran raati ei ollut sijoittanut yhtään heidän kuvistaan kahdentoista
parhaan joukkoon missään sarjassa, joten menestyksiä ei tällä kertaa tullut. Kilpailun kunkin sarjan 12 parasta kuvaa on
koottu 36:n kuvan näyttelyksi, joka on marraskuun
ajan esillä Lieksan kirjastossa. Sen jälkeen kuvat ovat muiden maakunnan
kameraseurojen kierrätettävänä ensi kesään saakka. Näyttely on esillä nurmeksen kirjastossa maaliskuussa 2011.
Vuoden 2011
kilpailun järjestää Joensuun kameraseura. Osallistutaan suuremmalla joukolla
ja paremmalla menestyksellä! JÄSENMAKSUT
V. 2011 -Uusi
jäsen 2 € + 15 € 17
€ -Vanha
jäsen 15
€ -Kannattajajäsen 50
€ Kameraseuran
jäsenenä saat käyttöoikeuden seuramme kalustoon ja labraan
sekä alennuksia valokuvausliikkeiden tarvikeostoista ja palveluista kautta
maan. Seuran jäsenille postitetaan tämän
tiedotuslehden mukana tilillepanokortti jäsenmaksuja varten. Maksun voi
suorittaa käyttämällä saamaanne viitenumeroa tai merkitsemällä nimi ja osoite
lisätietoihin. Tilinumero on Nordea 110330-124220.
Tilillepanokortteja on myös saatavana "turinailloissa"
kerhohuoneella. Kameraseuran johtokunta erottaa sääntöjen mukaan jäsenet,
jotka eivät maksa maksujaan ajoissa. Maksunsa
unohtaneille lähetetään muistutuslappu tämän tiedotuslehden välissä. NURMEKSEN KAMERASEURA RY:N JÄSENTENVÄLISET KUVAKILPAILUT VUODELLE 2011 Seuran
jäsentenvälisiä kuvakilpailuja ei tämänhetkisen tilanteen mukaan järjestetä
vuodelle 2011. Johtokunta suosittelee kilpailuhenkisille jäsenille
keskittymistä maakunnalliseen kilpailuun ja ottamaan lisäksi osaa esim. Kameralehden
kuva-kilpailuihin, josta saa myös jonkinlaista palautetta menestyneistä
kuvistaan. Lisäksi monissa muissa eri alojen
aikakausilehdissä ja tavallisissa sanomalehdissä järjestetään vuosittain
kilpailuja, joissa palaute on vähäisempää, mutta palkinnot parempia.
Kilvoitelkaa! LAINASIKO JOKU VAI
MENIKÖ "HANKINTAHINNALLA" ? Kameraseuran täysikokoinen valkokangas on kadonnut kerholta n.
vuosi sitten, ja etsinnöistä ja "ristikuulusteluista" huolimatta ei
ole päästy jäljille. Onko jollakulla lainassa, vai joutuiko joron jäljille,
se on epäselvää. Jos näet jossakin 180 x 180 cm:n
valkokankaan, jonka jalusta on korjattu peltinauhan kappaleella,
kiikuta se kerholle tai ilmoita jollekin hallituksen jäsenelle, niin
noudetaan kotiin. Diakuviakin tarttis katsella, ja
videokangas ei ole tarpeeksi iso korkeussuunnassa. |