Kameraseuran logokuva

Tänään on

Yleistä Jäsenet Näyttelyt Kilpailut Galleriat Kuukauden kuva SKsL Linkit Kontaktit

Kuukauden kuva: Lumikko

Mäntyharjun
Kameraseura ry toimii

Liittymällä kameraseuraan saat uusia ideoita kuvaukseesi, tietoa ja neuvoja muilta harrastajilta. Pääset myös valmistamaan itse kuvia seuran pimiössä.

Mäntyharjun Kameraseura ry on perustettu vuonna 1981. Kameraseuran toimintaan kuuluu mm. valokuvauskurssien ja -näyttelyiden järjestäminen. Olemme myös järjestäneet silloin tällöin valokuvaukseen tavalla tai toisella liittyviä retkiä, tutustumisretkiä ja kuvausretkiä luontoon sekä kaupunkeihin.

Seurallamme on käytössä monipuolinen valokuvauslaboratorio Mäntyharjun keskustassa. Siellä pystytään valmistamaan seuralaisten omista kuvista niin mustavalkeat kuin värilliset vedokset.

Tietotekniikkaa on sen verran, että pystymme opastamaan digitaalisessa kuvankäsittelyssä sekä katsomaan digitaalisessa muodossa olevia kuvia kerhoilloissamme.

Tule tutustumaan meihin ja tiloihimme, kyselemään kaikkea valokuvaukseen liittyvää! Kokeneet kuvaajat opastavat ja jakavat mielellään kuvausvinkkejä.

AJANKOHTAISTA 2012

to 12. tammikuuta 2012 klo 18 kerhoilta
to 9. helmikuuta 2012 klo 18 kerhoilta
to 8. maaliskuuta 2012 klo 18 kerhoilta
to 5. huhtikuuta 2012 klo 18 kerhoilta
to 3. toukokuuta 2012 klo 18 kerhoilta
+ kevätretki myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana


HALLITUS 2011

Puheenjohtaja: Tapani Häkkinen
Varapuheenjohtaja: Jukka Kytömäki
Sihteeri: Seija Tuukkanen
Hallituksen muut jäsenet:
Harri Sandell
Juhani Ripatti
Alpo Penttinen

Jäseneksi liittyminen

Jäsenmaksu vuonna 2012 on 20 euroa. Nuorisojäsenet 10 euroa. Jäsenhakemuksen voi myös pyytää puheenjohtajalta kokouksissa.

Jäsenetuja

Jäsenetuna pääset mukaan KAMERA -lehden yhteistilaukseen, jonka etu sinulle jäsenenä on useita euroja normaaliin tilaushintaan verrattuna. Uusin KAMERA -lehti on myös selattavissa seuran tiloissa.

Lisää >>>

Mäntyharjun Valokuvaamo

Kamera -lehti

MÄNTYHARJUN KAMERASEURA RY
Puhelin: 0400-790 824
mantyharjunpistekameraseuraätskslpistefi.

© 16.01.2012