Tunnelmia liiton vuosinäyttelyn avajaisista Vantaalta

Vantaan Fotokerhon talkooväki teki pitkiä tunteja saadakseen kaiken valmiiksi määräaikaan mennessä. Tässä seulotaan näyttelyyn lähetettyjä kuvia, joita oli yli 2400.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Urakka alkaa olla valmis. Näyttely ripustettiin Vantaan aikuisopiston tiloihin, ja se on siellä nähtävillä opiston aukioloaikoina 29.3. saakka. Vantaan Fotokerho juhlistaa vuosinäyttelyllä samalla seuran 40-vuotista työtä vantaalaisten valokuvauksen harrastajien hyväksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juhlat voivat alkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valokuva yhdistää! Valokuvauksen harrastajat ympäri Suomea saapuivat paikalle juhlistamaan avajaisia, tapaamaan tuttuja ja luomaan uusia tuttavuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iloiseen seuraan liittyi myös Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, joka välitti kaupungin tervehdyksen näyttelyyn kokoontuneelle juhlaväelle. Vasemmalla Fotokerhon varapuheenjohtaja Raimo Järvinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välittömän yhdessäolon lisäksi avajaisten ohjelmassa oli virallinen osuus, jossa muun muassa jaettiin paljon tunnustusta näyttelyyn osallistuneille ansioituneille kuvaajille. Pokkausvuorossa Vuoden nuori kuvaaja, Paula Tavasti Oulaisten valovoimasta. Tunnustusta ojentamassa SKsL:n puheenjohtaja Jukka Kosonen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valokuvaajana yllä on toiminut Kauko Antikainen.

Ensi syksynä Suomen Kameraseurojen Liiton Teemanäyttelyä ja syyskokousta isännöi Pieksämäen Kamerat. Tervetuloa silloin Pieksämäelle!

 

SKsL:n vuosinäyttely Vantaalla ja Vuoden kameraseuran 2017

Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttelyn juhlalliset avajaiset pidettiin liiton vuosikokousviikonloppuna lauantaina 10.3. Vantaan aikuisopistolla. Näyttelyn käytännön järjestelyistä vastasi Vantaan Fotokerho.

Vantaan kaupungin tervehdyksen avajaisiin toi kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Vuosinäyttelyn 5-henkisen raadin puolesta puhunut Ari Haimi Loviisan Kameraseurasta luonnehti jyryn tehtävää etuoikeudeksi ja kunniaksi. Haimin lisäksi raatiin kuuluivat Petteri Mussalo (Kuopion Kameraseura), Viljo Kuronen (Vantaan Fotokerho), Eero Kukkonen (Vantaan Fotokerho) ja Pirkko Heiniö (Kameraseura). Valokuvia näyttelyyn oli lähetetty jopa 2411, joista näyttelyyn hyväksyttiin kaikkiaan 521 teosta 167 kuvaajalta, jotka edustivat 39 liiton jäsenseuraa. Näyttelyn tasoa luonnehdittiin avajaisissa jälleen kerran korkeatasoisiksi.

Suomalaisten valokuvaharrastajien parhaimmiston työt ovat ihailtavina aikuisopistolla vielä 29.3.2018 saakka. Opiston osoite on Lummetie 5, ja se on avoinna aikuisopiston aukioloaikoina.

Vuosikokousviikonlopun viralliseen ohjelmaan on kuulunut jo pitkään kuulunut Vuoden kameraseuran valinta. Nykymuodossaan arvonimi myönnettiin vuosikokouksessa 11.3.2018 nyt 13. kerran. Ehdokkaat olivat kaikki hyviä, kuten liiton puheenjohtaja Jukka Kosonen kokouksessa totesi, ja niitä oli useampi kuin mihin viime vuosina on totuttu. Vain yksi oli kuitenkin mahdollista valita.

Liiton Vuoden kameraseuraksi 2017 valittiin tällä kertaa Oulun Kameraseura ry. Se on parin viimeisen vuoden aikana onnistunut menestyksekkäästi elvyttämään toimintaansa. Valintaperusteina nousivat esiin muun muassa jäsenmäärän nopea kasvu, alueellinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa, runsas koulutustarjonta ja 5 näyttelyä viime vuonna. Kiitospuheen pitänyt Oulun Kameraseuran puheenjohtaja Anu Vihavainen kertoi myös, että ilman hyvää talkoohenkeä toiminnan näin voimakas aktivoiminen ei olisi ollut mahdollista. Arvonimen lisäksi Vuoden kameraseura saa 1000 euron koulutusavustuksen. Onnittelut vielä Oulun Kameraseuralle!

Viikonlopputapahtuman käytännön järjestelyistä huolehtinut Vantaan Fotokerho juhlisti samalla seuran 40-vuotista työtä vantaalaisten valokuvauksen harrastajien hyväksi. Onnittelut myös Fotokerholle!

Vantaan Fotokerho ja Suomen Kameraseurojen Liitto toivottavat kaikki valokuvauksesta kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleiksi tutustumaan liiton vuosinäyttelyyn 2018!

Suomen Kameraseurojen liiton vuosinäyttely 2018 Vantaalla

Vantaan Fotokerho ry järjestää vuosinäyttelyn Tikkurilassa 10.3. 2018

Vuosinäyttelyssä noudatamme liiton uusia sääntöjä. Kuvat toimitettava 31.1.2018 mennessä. Vedokset ja digikuvat ladataan photoportaaliin. Ohjeet täältä.

Sarjat:
A1. Ripustettavat värikuvat
A2. Ripustettavat mustavalkokuvat
B1. Värilliset digitaaliset kuvat
B2. Mustavalkoiset digitaaliset kuvat
C1. Ripustettavat kuvasarjat (5-10 kuvan teos)
C.2 Digitaaliset kuvasarjat (5-10 kuvan teos)

Näyttelyn avajaiset la. 10.3. Majoittumis- ja illallistiedot www.vantaanfotokerho.net sivuilta.