Vuosi- ja teemanäyttelyt

Näkyvintä toimintaa kotimaassa ovat kaksi vuosittain järjestettävää, suurta yhteisnäyttelyä. Niiden järjestäjinä toimivat vuorotellen eri seurat eri puolilla maata liiton tukiessa näyttelyn järjestämistä eri tavoin. Kameraseurojen jäsenet tarjoavat näyttelyihin kuvia, joista raati sitten valitsee lopullisen kokonaisuuden. Ennen, kuin yksityisnäyttelyt alkoivat yleistyä 1970-luvulta lähtien, jopa ammattilaiset mittauttivat säännöllisesti tasoaan näissä koitoksissa. Yhä edelleen näyttelyyn hyväksytty kuvaaja voi kuitenkin katsoa olevansa suhteellisen taitava, koska tarjotuista kuvista vain noin 10-15% hyväksytään mukaan.

Kaikista näyttelyistä julkaistaan näyttelyluettelo, johon pyritään painamaan kaikki näyttelyyn hyväksytyt kuvat. Näyttelyyn hyväksytyt kuvaajat saavat automaattisesti luettelon, ja yleensä sen saavat myös kaikki ne, jotka ovat tarjonneet siihen kuviaan. Näyttelyluettelot toimivat kulttuurihistoriallisena dokumenttina siitä, millaista kuvaa milloinkin on Suomessa kuvattu, ja omankin kirjahyllyn täytteenä ne muodostavat vuosien mittaan mielenkiintoisen valokuvien kokoelman. Suomen valokuvataiteen museo on saanut arkistoitua lähes kaikki SKsL:n näyttelyiden luettelot – vain vuosien 1954 ja 1958 luettelot puuttuvat. Jos kaapistasi siis löytyy jompi kumpi, niin jopa sellaisen kopioiminen museolle olisi merkittävä suomalainen kulttuuriteko!