Värikuvia kotikonstein

Minulle tuli helmikuussa tarvetta hankkia edullisesti kohtuullisen suuri määrä valokuvia värinegatiivioriginaalista. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut kuin kaksi: teettää kuvat jossain tai tehdä ne itse.

Kuvien teettäminen olisi tietysti ollut helppo tapa, mutta se olisi tullut aika kalliiksi, ja opiskelijana keksin rahoilleni kyllä muutakin käyttöä. Olin aiemmin työskennellyt jonkin verran pimiössä, tosin mustavalkokuvien parissa, joten uuden opin hakeminen sieltä ei pelottanut, ainakaan kovin paljon.

Värikuvien vedostamista olin kyllä päässyt kokeilemaan jo aikaisemminkin, Vapaavalon järjestämän koulutustapahtuman yhteydessä vuosi sitten. Tiesin mm. ettei itse prosessi ole juurikaan kummempi kuin mustavalkovedostuksessa: suunnilleen samat kemikaalit (kehite, keskeyte, valkaisukiinnite ja huuhtelu), mutta paperin jyrkkyyden säätämisen sijaan pitää säätää valon väriä.

Päätin kokeilla kuvien vedostamista itse, koska kameraseuramme pimiössä oli tarkoitukseen sopiva, väripäällä varustettu suurennuskone.

Suomessa yleisimmän ”värinegatiivifilmistä paperikuviksi” -prosessin nimi on RA-4. Monilta eri valmistajilta löytyy tarkoitukseen sopivia aineita, niin ammattilaisille (vaikkapa minilabbiksiin), kuin harrastajillekin. Prosessin pitäisi olla niin vakio, että valitsemalla minkä tahansa valmistajan nesteet ja toisen valmistajan paperit, ja kolmannen filmioriginaalit, kaikki käyvät keskenään yhteen.

Tetenal Colortek RA-4

Minä päädyin valitsemaan Tetenalin koneelliseen värikuvien vedostamiseen tarkoitetun sarjan Colortek, jota on saatavana ainakin Telefotosta 1,0- ja 2,5-litraisina versioina (luku tarkoittaa lopullisen, laimennetun seoksen kemikaalikohtaista määrää). Paketin kapasiteetti tuntui sopivalta tarkoituksiini, eikä hintakaan päätä huimannut.

Paketti sisältää kaikki tarvittavat nesteet, eli kehitteen, valkaisukiinnitteen ja virkistejauheen, jota käytetään muutaman kerran valmiiden nesteiden elinaikana.

Tuosta koneprosessi-termistä ei kannata pelästyä. Se tarkoittaa sitä, etteivät pelkät altaat riitä työskentelyyn, vaan tarvitaan esim. kehitysrumpu (kuvassa viereisellä sivulla), filminkehitystankkia muistuttava muovinen apuväline, joka mahdollistaa työskentelyn päivänvalossa sen jälkeen, kun valotettu paperi on saatu sinne sisälle. Tällaisia rumpuja löytänee edullisesti tai jopa ilmaiseksi myös käytettynä.

Hyvin tärkeää on aloittaa työskentely aina kuivasta rummusta. Jokaisen vedoksen jälkeen kannattaa rumpu kuivata – näin kehittyminen on varmasti tasaista.

Tetenalin nesteiden säilyvyysajaksi luvataan avaamisen jälkeen kahdeksan viikkoa, eli lähes kaksi kuukautta. En ehtinyt vielä kokeilla, onko näin myös käytännössä, mutta niin paljon tuolla 2,5 litralla vedostaa, etten saanut ollenkaan koko kapasiteettia hyödynnettyä yhden pimiössä vietetyn viikonlopun aikana.

Nesteitä ei muuten ole pakko laimentaa kaikkia heti kerralla. Jos käyttö on satunnaista ja kuvamäärät pieniä, kannattaa laskea pienempiin laimennoksiin vaadittavat neste- ja kapasiteettimäärät, sekä virkistysjauheen käyttötaajuus. Rumpuunkaan ei mahdu kerrallaan kovin paljon nestettä, joten sekään ei ole peruste suurelle annoskoolle.

Kannattaako taloudellisesti?

Mitä tulee hintoihin, voi niistä olla kahta mieltä. Jos omalle työlle ei laske arvoa – tai varsinkin, jos arvostaa itsenäisen työskentelyn mukanaantuomaa työskentelyn varmuutta ja kuvien laatua, on valmiiden kuvien hinta edullinen.

Esimerkiksi Kodakin RA-4-prosessille tarkoitetut paperit 30x40cm -koossa maksavat noin 1,5 euroa / kpl, ja nesteet siihen päälle. Itse kokeilemani Tetenalin paketti maksoi 2,5 litralle tarkoitettuna tiivisteenä 28 euroa (huom! hintaero 1,0-litraiseen versioon on vain viisi euroa, joten käytännössä kannattaa aina ostaa tämä isompi paketti). Se riittää oman arvioni mukaan noin 60 tämän kokoiselle arkille. Hintaa yhdelle vedokselle tulee siis vähintään 2e – tarkka hinta riippuu koepalojen ja hukkayritysten määrästä, ja voi olla moninkertainen.

Hukkapalojen osuus on luonnollisesti alussa suurempi (aivan kuten musta- valkoistakin tehdes- sä), mutta pienenee ajan mittaan. Optimi- tapauksessa, samalle filmille yhtäläisissä valaistusolosuhteissa kuvattuna, pitäisi kopioiden tekeminen onnistua arvojen löydyttyä kokonaan ilman koe- tai hukkapaloja. Käytännössä kuitenkin, ainakin tämä prosessi, pyrkii kuluessaan hieman muuttamaan vedosten värimaailmaa. Sitä kannattaa siis tarkkailla massatuotannossakin, ettei tule pettymyksiä.

Vertailun vuoksi 34x50cm vedos IFI:n verkkopalvelusta maksaa 7,95 euroa, ja 20x30cm kuva Eiriltä 6,25 euroa. Paikallisia tarjouksia saattaa löytyä hyvinkin halvalla, mutta jotain suuntaa nämä hinnat antavat.

Kannattaako ylipäänsä?

Värikuvien vedostaminen on varmasti monille mielenkiintoinen kokemus – tämähän on kaikkein useiten juuri sitä hommaa, joka on totuttu jättämään koneiden tehtäväksi. Perfektionistit haluavat kuitenkin vedostensa sävyjen olevan viimeisen päälle, eli miksi suotta jättää niiden hiomista muiden tehtäväksi?

Jos käytössä on, tai lähipiiristä löytyy, sopiva pimiö, on kokeilu ehdottomasti kannattava. Yksittäiskuvien hinta ei päätä huimaa, jos ei oteta lukuun sitä, että kertasijoitus on kuitenkin kymmeniä, tai satoja euroja (hieman valitusta paperikoosta riippuen). Halvempaa tämä joka tapauksessa on, kuin tietokonelaitteiston hankkiminen vastaavaan tarkoitukseen…

Ja voihan kuluja pienentämään tietysti myös koota porukan, oppimaan yhdessä tai vaikka vain pitämään seuraa!