Pimiö kotiin

Muuttaessani viime syksynä uuteen asuntoon toiselle paikkakunnalle tuli mieleeni vihdoinkin pystyttää käyttööni oma pimiö. Olin jo toistakymmentä vuotta ehtinyt kuluttaa milloin minkin kameraseuran pimiöitä, jotka kyllä ovat aina olleet varsin hyvätasoisia varustukseltaan, mutta eivät omia… Kommuunipimiössä ei voi olla aina varma siitä, että mitta-astiat, pihdit, tai edes filminkehitystankit ovat olleet juuri siinä käytössä, mihin ne on tarkoitettu. Tietysti asiaan vaikutti myös pidentynyt välimatka vanhalle pimiölle. Jo päätöksen syntymiseen mennessä minulle oli kertynyt omaisuuteni joukkoon filminkuivauskaappi, valopöytä, sekä irtotuotteita (kuten filminkehitystankki), joten kaikkea ei tarvinnut hankkia samalla kertaa. Suurennuskone kuitenkin puuttui, mutta niitähän saa nykyään halvalla, kun kaikki vanhat harrastajat ovat myyneet sielunsa digitaalisuuden hyväksi. Minullekin tarjoutui useampikin vaihtoehto, joista loppujen lopuksi päädyin edullisimpaan vaihtoehtoon, vaikka se piti Tampereelta asti hakea.

Suurennuskoneen valinnassa kannattaa miettiä asioiden tärkeysjärjestys hyvin tarkkaan. Väripää on hyvä olla olemassa, vaikkei värikuvia aikoisikaan tehdä. Toisaalta on valinnanvaraa kondensori- tai hajavalolaitteen väliltä, onpa niitäkin malleja, joissa nämä molemmat tekniikat toimivat. Pelkästään mustavalkoisen kanssa työskennellessä voi kondensorilaitteisto olla hyvä ratkaisu kirkkaamman kuvansa ansiosta (ainakin jos kaikki tarvittavat objektiivit tulevat koneen mukana), mutta värikuville hajavalokone on parempi vaihtoehto. Minulle itselleni suurinta päänvaivaa teetti suurennettavan filmikoon määritys. Lopulta päätin, että rullafilmikoko (6x9cm asti) riittää minulle, sitä kookkaampia filmejä suurennettaessa löydän kyllä pimiön sitä tarvitessani. Vakiokalustooni ei nimittäin kuulu palkkikameraa.

Remonttihommia

Kun olin hankkinut suurennuskoneen, alkoi työhuoneen pimennysurakka. Olin uuden asuntoni myötä siirtänyt myös työpaikkani kotitoimistoon, ja tämä samainen työhuone sai kelvata myös pimiökäyttöön. Ilmanvaihto oli tärkein mietittävä asia. En ollut Lauritsala-taloa lukuunottamatta päässyt vielä ikinä työskentelmään pimiössä, jonka ilmanvaihto olisi ollut riittävä, joten asia tuntui haastavalta. Se oli kuitenkin hyvinkin yksinkertainen asia järjestää: asunnossani on ikkunankarmeissa tuuletusta varten rakennetut säätimet. Asensin pimennysverhot ikkunoihin ilmastointiteipin avulla, ja tein kolot tällaisen tuuletusventtiilin kohdalle. Täysin pimeää huonetta tarvitessani (esim. filmien purkitus) venttiili on suljettava, mutta muuten se voi olla auki. Oli aika mielenkiintoinen tunne istua pimeässä huoneessa, jossa suorastaan veti!

Vesipisteen puuttumista en kokenut ongelmaksi. Olin jo lueskellut kirjallisuutta sen verran, että osasin valita pienemmän pahan kahdesta: entä sitten, kun juuri työskentelyn aloittamishetkellä joku tulee kolkuttelemaan ovelle:
– Kuinka kauan vielä? Pitäs päästä suihkuun.
Vettä vaativat työskentelyvaiheet kestävät yleensä valoa: filmit ovat valotiiviissä purkissa tai paperit jo kiinnitetty. Maltan kyllä kävellä niiden kanssa asunnon läpi näiden toimenpiteiden ajaksi. Joka tapauksessa seuraavassa pimiössäni on haaveena oma vesipiste ja hyvä sekoitin (niin ettei veden lämpötila heittele) ja integroitu lämpömittari ja suodattimet ja ja ja…. 😉 Huoneen pimentäminen sen sijaan ei ole välttämättä helppo asia. Kun ottaa huomioon, miten pienen aukon läpi filmejä valotetaan, ja kuinka lyhyen ajan, pystyy pimeydentarpeen ymmärtämään hyvin. Siksipä olisin minäkin mieluiten aloittanut homman sillä, että olisin maalannut koko huoneen mustaksi hajavaloheijastusten välttämiseksi. Kokemuksieni mukaan musta on ainoa käyttökelpoinen seinän- ja katonväri pimiössä, erityisesti suurennuskoneen ympärillä. Kuitenkaan en nykyisessä asunnossani aio viipyä kovin kauan, joten vaiva olisi ollut turha (enkä toisaalta viitsi vastailla jälkikäteen ”mikäs temppeli täällä on ollut” -tyyppisiin kysymyksiin). Tyydyin pimentämään ikkunat, hankkimaan oven eteen verhon ja tilkitsemään mustan ilmastointiteipin kanssa kaikki mahdolliset valonlähteet. Valopöydän totesin välittävän pientä ”herätevaloa” joten sen sähköjohtoon tuli vielä erillinen katkaisija.

Muutamaan kohtaan seinälle ilmestyi myös jätesäkki, ilmastointiteipillä kiinnitettynä tietysti. Lopuksi testasin huoneen pimeyden perinteisen hunnuttumistestin avulla: huone pimeäksi ja ”näkyvälle paikalle” pala suurennuspaperia, paperin päälle kolikoita ja kellosta aika 15 minuuttia. Tämän jälkeen kehitetään paperi, ja katsotaan, näkyykö siinä kolikoiden kuvaa. Sama testi vielä suojavalon kanssa – ja onnellisena saatoin todeta, että puhtaan paperit tulivat. Hyvän tuloksen kunniaksi lähdin käymään Etolassa, hankkimaan itseltäni vielä puuttuneita mitta-astioita. Harkitsin aluksi kolmen litran kannujen hankkimista, mutta totesin kaksilitraisten riittävän käyttööni mainiosti. Niitä kaksi ja desilitran vetoisia kaksi, ja paksulla tussilla kylkeen merkinnät KEHITE ja KIINNITE. Tästä se lähtee!

Yhteenveto

Olen jo alkanut kotiutua kotipimiöön. Pimiöpäiväkirja pysyy nyt tallessa, eikä työ keskeydy muiden käyttäjien tullessa kysymään, olenko kenties muuttanut pimiöön asumaan (he tietävät sen kysymättäkin). Toisaalta, kun pimiölle ei lähdetä viettämään aikaa, ei aloittaminen ole samalla tavalla rituaali – ja lähteminen saattaa jäädä. Työt on myös liian helppo keskeyttää. Omaa pimiötä haikaileville päätin tähän lopuksi koota myös pienen muistilistan siitä, mitä kaikkea pimiössä saattaa tarvita (vähemmälläkin tosin pärjää):

  • Valopöytä ja luuppi
  • Pimeä huone tai komero, jossa riittävä ilmanvaihto
  • Hyvät sakset
  • Pullonkorkinavaaja kaupan filmipurkkien avaamista varten
  • Kehitystankkeja, mielellään muutamaa eri kokoa, ja niihin spiraaleita, mielellään varakappaleitakin (filmit kasautuvat kuitenkin röykkiöiksi joita pitää kehittää urakalla)
  • Luotettava vedenlämpömittari
  • Mitta-astioita, ainakin kahta eri kokoa ja ainakin kaksi jokaista (kehitteelle ja kiinnitteelle omansa)
  • Säilytyspulloja niitä aineita varten, jotka eivät ole kertakäyttöisiä (kuten kiinnite)
  • Suppiloita em. täyttämisen helpottamiseksi (mikäli mahdollista, sellainen, jonka kaulaan on tehty pieni ulkonema niin että ilma poistuisi pullosta täytön aikana)
  • Pyykkipoikia tai pidikkeitä filmien kuivaamista varten, sekä pyykkinaru tai filminkuivauskaappi
  • Sekuntiviisarilla varustettu kello, mielellään sellainen, jossa on myös ajanotto.
  • Talouspaperia tai vastaavaa
  • Suurennuskone
  • Raetarkennin
  • Rajaaja, tai vaikka kaksi eri kokoista
  • Valotuskello on myös hyvä apuväline (mittaa valotusajan)
  • Kehitysaltaita, mielellään muutamaa eri kokoa (isoja papereita ei voi käsitellä pienissä ja pienille kuville riittää vähäisempi määrä nestettä) esim. 18x24cm ja 30x40cm sarjat, kolme kumpaakin (kehite, keskeyte ja kiinnite sekä tarvittaessa huuhteluallas vaikka vain papereiden siirtämiseksi kylpyhuoneeseen)
  • Pyykkinaru tai paperinkuivauslaite
  • Kaikki työskentelyssä tarvittavat nesteet, paperit, filmit, jne.

Niin säilytyspullojen kuin mitta-astioidenkin maksimikooksi itselleni olen arvioinut kaksilitraisten riittävän. Tämä on tietysti henkilökohtainen juttu, ja kannattaa myös ottaa huomioon filminkehitystankin tilavuus. Vinkkinä oman pimiön rakentamista suunnitteleville voisi antaa myös sen, että yleensä samaan hintaan suurennuskoneen kanssa voi saada koko pimiökaluston. Ne ovat monessa paikassa vain tiellä.