Objektiivin valinta

Objektiivin valinta alkaa polttovälistä. Objektiivilla on kolme tärkeää ominaisuutta, jotka tulee ottaa huomioon sitä hankittaessa. Tärkein on luonnollisesti se, että se on oikeaa merkkiä, tai oikeanlaisella sovittimella varustettu, jotta se menee kiinni kameraan. Seuraavaksi valitaan tarkoitukseen sopiva polttoväli, ja lopuksi yritetään saada aikaan kompromissi edullisen hintalapun ja suuren valovoiman väliltä. Polttoväli tarkoittaa käytännössä (valokuvausmielessä, ei fyysikkojen maailmankongressin teemana) matkaa objektiivin etulinssistä filmipinnalle. Sillä on ratkaiseva vaikutus kuvakulmaan eli perspektiiviin ja rajaukseen, sekä myös terävyysalueen pituuteen. Myös filmikoolla on merkitystä, eli 50-millisen objektiivin piirtämä 24x36mm ruudulle (kinofilmi) rajattuna on aivan eri asia kuin saman objektiivin piirtämä kuva 60x60mm ruudulle (keskikoko). Objektiivit jaetaan polttovälin perusteella karkeasti ottaen kolmeen sarjaan; laajakulmat, normaalit ja telet. Jakoperusteena toimii filmipinnan kuvaruudun halkaisija. Sitä selvästi lyhyemmät polttovälien pituudet tarkoittavat laajakulmaa, ja pidemmät teleä. Lähes halkaisijan pituiset polttovälit tarkoittavat normaalia. Esim. kinofilmillä kuvaruudun halkaisija on noin 43mm:

  • 15mm (”kalansilmä”), 24mm, 28mm, 35mm ”puolilaajakulma”) polttovälit: laajakulmia
  • 50mm, 55mm: normaali
  • 80mm (”pikkutele”), 105mm, 135mm, 210mm: telejä

Kuvakulmaan objektiivit vaikuttavat siten, että laajakulmat kasvattavat etualaa ja pienentävät taka-alaa – kuvaan mahtuu ennemmän ja vaikuttaa siltä, kuin välimatkat kasvaisivat. Telet kasvattavat taka-alaa ja pienentävät etualaa, jolloin kuvaan rajautuu vähemmän asioita ja ne näyttävät latistuvan kahteen tasoon. Normaaliobjektiivilla perspektiivi vastaa kaikkein parhaiten todellisuutta. Polttoväli vaikuttaa myös terävyysalueeseen. Lyhyellä polttovälillä terävyysalue on suurempi ja päin vastoin. Tästä johtuu mm. se, että digitaalikameroiden terävyysalueet vaikuttavat olevan kinokalustoa suuremmat: digitaalikenno on kooltaan vain puolet kinoruudusta, ja sen normaaliobjektiivi on siis 30-millinen. Tällöin rajaus on sama, kuin kinokameran 50-millisellä, mutta terävyysalue on pienemmästä polttovälistä johtuen kasvanut. Tavallisella digitaalikameralla on siis vaikeampi saada aikaan lyhyttä syväterävyysaluetta. Zoom tarkoittaa sellaista objektiivia, jonka polttoväli on liukuva, esim. 35-50mm. Polttoväliä säädetään kääntämällä tai vetämällä objektiivia, jolloin se muuttuu. Zoomit ovat yleensä sekä valovoimaltaan, että piirtokyvyltään heikompia, kuin kiinteäpolttoväliset. Niiden hyvä puoli taas on se, ettei esim. vaellusmatkalla tarvitse kantaa monia objektiiveja mukana, vaan yksi riittää. Objektiivin valovoima tarkoittaa sen suurimman aukon kokoa, esim. objektiivin, jonka suurin aukko on f/4, sanotaan olevan 4-valovoimainen. Suurempi valovoima on yleensä tavoiteltua. Valovoimaisetkin objektiivit saa kyllä himmennettyä, mutta lisävalon kaivaminen ei ole yhtä helppoa, jos on kuvattava hämärissä olosuhteissa. Suuresta himmenninaukosta on myös se etu, että kuvan tarkentaminen on helpompaa – ensinnäkin, koska sen näkee paremmin ja toiseksi, koska suuren aukon terävyysalue on pienemmän aukon terävyysaluetta kapeampi. Yleensä valovoimaisemmat objektiivit ovat myös optisesti parempia, mutta tässä on suuria merkkikohtaisia eroja, eli se ei täysin sovi säännöksi. Objektiivista ja sen valovoimasta riippumatta yleinen suositus on, että ääriaukkojen (siis objektiivin kaikkein suurimman ja kaikkein pienimmän aukon) käyttämistä tulisi välttää. Ne piirtävät huomattavasti paremmin jo yhden aukon muutoksella.