2. Seuracup 2011

Vuoden 2011 Seura-cupin voittoon kiiti SAIMAAN KAMERASEURA.

Lämpimät onnittelut seuralle. Voittajasarjassa kuvasivat:

Kosonen Tatu, Kosonen Anu, Räsänen Marita, Joutjärvi Tommi, Huttunen Mari, Räty Olli, Rissanen Hannu, Hirvi-Talka Eija, Kosonen Jukka, Auvinen Sami, Kontto Sami, Kenakkala Kirsi, Koljonen Arto, Mäntykangas Jarmo, Pirhonen Anna-Liisa, Keränen Kauko, Junnola Harri, Eskola Päivi Maria, Nurmi Markku ja Pulkkinen Mika.


Raadin ajatelmia yleisesti kilpailukuvista:

– Voittajasarjan valinta oli haastavaa

– Aloitettiin poistamalla ensin sellaiset sarjat, jotka eivät saaneet kaikkien tuomareiden kannatusta eli puolet 7 kpl poistettiin ensin

– Lopuista jäljelle jääneistä tuomaristo katsoi tarkemmin sarjoja ja etenkin sisältöä; eli jonkinlaista yhtenäisyyttä tai yhteneväistä teemaa etsittiin sarjalle. Muutamasta sarjasta Tuomaristo oli sitä mieltä että sarja olisi olllut todella kilpailukelpoinen, jos aiheet sarjassa olisi ns. sekoitettu sopivasti. Parissa sarjassa näytti siltä, että se eteni tietyn aiheen mukaan ja sitten kun ei ollut enää saman aiheen kuvia, tilalle oli laitettu jotain muuta ns. sarjan täytteeksi, jolloin sarja-ajatus rikkoutui.

– Ylivieskan Ks ja Saimaan Ks jäivät selväsi kalkkiviivoille kahdestaan ja  pääsivät yhtenäisyyteen jonka sitten Saimaan Ks oli toteuttanut  tyylikkäämmin ja rakentanut aihealueensa onnistuneesti. Kouvolan kameraseura kipusi reippaasi kolmanneksi jolla myös oli yhtenäinen teema ja hyvin toteutettuja kuvia.

– Ylivieska antoi kovan vastuksen löytämällä yhtenäisyyden talvi-aiheesta joka on hyvin luonnollinen

– Näyttelyssä oli paljon hyvälaatuisia ja mielenkiintoisia kuvia, joten siksi  hyväksytyissä on niin paljon erilaisia otoksia

– Joihinkin kuviin olisi tuomariston mukaan tarvinnut vähän enemmän tarkennusta, kun se oli liukunut pääkohteesta pois

– Tuomaristo kiittää kaikkia osallistujia ja toivottelee hyvää loppusyksyn sekä alkavan talven kuvausintoja. Tuomaristo piti myös Seuracup-kilpailua hienona läpileikkauksena eri seurojen näkökantojen esiintuomisesta.

KUNNIAKIRJAT:

1. Turun Kamerat, Niemi Matti J, Towards heaven

  – hyvä valo, geometriset muodot, raamit,

  – ihmiset mielenkiintoisesti kuvassa mukana,

  – sopivasti pelkistetty

2. Turun Kamerat, Niemi Matti J,  Cigar smoker

– valo on hyvin kuvassa joka puolella

– kuvassa on elämää, tunnelmaa, nautintoa

– hyvä hetki-kuva

3. Vantaan Fotokerho, Kuronen Viljo, Levels

– fantastinen peiliheijastus

– erilaiset kuviot ja heijastukset peileissä jossa näkyy niin uutta kuin vanhaakin

– värikäs, kuvassa on kaikkea, taivas, modernia rakennusta, luontoakin heijastettuna

– rajaus on erittäin onnistunut

4. Vantaan Fotokerho, Mäkelä Sakari, Machinescytherman

– valo ja varjot tulevat hienosti esiin, mikään ei ole liikaa valossa

 eikä liikaa varjossa vaan sopivasti kontrastia tuoden figuurin esiin

– voimakas, vahva, visuaalinen

5. Porin kameraseura, Neumann Heikki, Summer sky

– värikäs mustavalkoinen, sävykäs

– hieno taivas tulee kuvassa hyvin mukaan

– järvi ei ole niin peilimäinen joka osaltaan, siinä on myös vähän liikettä

– horisontti on hyvässä paikassa, ei keskellä, maaosiot ovat pienempiä

 kuin taivasosuus, hyvät osiot korostetut hienosti

6. Savonlinnan Fotokerho, Rautajärvi Ilkka, The attach

– hyvin värikäs, voimakas, taisteluntuntuinen

– hetki jolloin kuva on pysäytetty näyttäisi että kaikki leijuu ilmassa ja että se ei olisi niin nopea tilanne

– hauska, humoristinenkin

7. Ylivieskan Kameraseura, Santaholma Aili, At the bond

– kuva on sellainen joka kutsuu sisään

– ensilumi joka on erittäin rauhoittavakin

– oksisto oikealla tuo ulottuvuutta kuvaan ja asettelu on onnistunut

– tilan tuntu tulee runsaasta vedestä

– kuva on myös hyvin ”liikkuva” lumen vuoksi

– rajaus myös onnistunut

8. Loviisan Kameraseura, Hafren Kerstin, On the air

– valonleikki hieno, hyvin käytetty tehosteita

– ensimmäiseksi ei huomannut kuvaa rakennetuksi, ennenkuin sitä katsoi lähempää

– tehosteissa tulee yksityiskohdat myös hyvin näkyviin

– erittäin mielenkiintoinen ja vaikuttava kuva 


HYVÄKSYTYT NÄYTTELYKUVAT:

Hyvinkään kameraseura:

   Ahonen Ia On the backlight

   Salminen Pekka Autumn colours, – Cecilia times three, -Serious business, -Synchronized

Kameraseura 74-Valkeakoski:

   Kääpä Jouko, -Where to travel, – Smoke

   Kytölä Jorma, -The lighthouse

   Sadeharju Marjut, -Natural

Loviisan Kameraseura:

   Seppälä Antti, -The dance of ice pearls

   Haimi Ari, -Two unwritten papers

Kameraseura Mielikuvitus:

   Tolonen Kari, -The black grouse

   Virtanen Sirpa, -Sexy job

   Puranen Minna, -Door

Kameraseura Mielikuva:

   Rio Veijo, -Ida II, -Guitar man

   Pitkälahti Pentti, -Beauty is vanishing

Kouvolan Kameraseura:

   Leppänen Eija, -Wired, -Stray cats

   Mentula Unto, -Warshauer

Porin Kameraseura:

   Neumann Heikki, -Nestlings

   Järvenranta Leena, -Ludde

   Aronen Kari-Pekka, -Burning love

   Aronen Kari-Pekka, -Lacuna

   Honkanen Nina, -The birds

Savonlinnan Fotokerho:

   Koivunen Aarno, -Snow gus, -The old road to Vyborg

   Luostarinen Hannu, -Men on fire, -Please let me go

   Vartia Aarne, -Capture

Tampereen Valokuvausseura:

   Hanafi-Eweiss Liisa, -Alone, -Climate change

Turun Kamerat:

   Airismeri Marko, -Naval cross

   Lehtonen Kauko, -Small and big loundry

   Niemi Matti J, -A clergy man, -Mr and Mrs Frog

Vantaan Fotokerho:

   Kolho Heli, -Desing

   Kuronen Viljo, -Last ones

   Laine Ari, -Tracks

Varkauden Kameraseura:

   Holopainen Ismo, -The eye, -In safe

   Niiranen Pekka, -Flying group

   Kärkkäinen Ari, -One big winter tree

Ylivieskan Kameraseura:

   Heikkilä Mari, -Flowers on the snow

   Kallio Vilho, -In Midwinter wind

Raadin ajatelmia hyväksytyistä kuvista:

–  kuvassa pitää ollla joku juju (esim.Aarne Vartian Capture, jossa uhkaava varjo lokin yläpuolella heijastuneena veteen – varastaako eväät vai mitä tapahtuu?), tai sitten hyvä valo (esim. Airismeri Marko, -Naval cross), tai huumoria (esim. Virtanen Sirpa, -Sexy job)  tai kuva on otettu oikealla hetkellä (esim. Honkanen Nina, -The birds, jossa myös kiva kallistuskulma)

– raati tykkäsi enemmän luonnollisista, hetkellisistä kuvista kuin varta vasten rakennetuista otoksista, tai jos on ollut rakennettu kuva, siinä on pitänyt näkyä joku ”punainen lanka, oivallus”, – näistä asioista raati oli yksimielinen

– sammakkopari ilahdutti raatia kaikilta osin ja jäi hyvin mieleen, koska oikeaa hetkeä on ehkä joutunut odottamaan ja sammakkokuvia näkee hyvin harvoin eri kilpailuissa

 

Tuomarit:

Maija Rouvinen Joroisten ks pj
Sanna Kauppinen, Juvan ks pj
Stefani Bode Juvan ks, jäsen