Kolme uutta eminenssiä

Vuosinäyttelyn 2013 avajaisissa Ylöjärvellä koettiin ennennäkemättömiä hetkiä, kun Suomen kameraseurojen liiton Eminenssikuvaajan (SKsLE) arvonimi myönnettiin peräti kolmelle uudelle henkilölle: Kari Tolonen, Eero Venhola ja Viljo Kärki. Aiemminhan eminenssikuvaajia on ollut vain kaksi: Veikko Wallström (2001) ja Ilkka Niskanen (2009).

Avajaiset noin muuten menivät totutun kaavan mukaan: juhlallisten puheiden jälkeen jaettiin näyttelyn parhaille kuville kunniakirjoja, sekä julistettiin uudet arvonimet. Nautittiin tarjoiluista, tavattiin tuttuja eri puolilta Suomea ja vaihdettiin kuulumisia. Ihasteltiin näyttelyyn hyväksyttyjä kuvia, ja lopuksi siirryttiin hotellille avajaisluentoa kuuntelemaan.

SKsL:n uudet eminenssikuvaajat (SKsLE) Kari Tolonen, Eero Venhola ja Viljo Kärki