Balettikuvien mestarit esillä Lappeenrannassa

Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksessa, Lappeenrannassa, on elokuussa esillä valokuvia baletin maailmasta.

Suuren gallerian puolella nähdään balettivalokuvaukseen erikoistunut Suomen Kansallisbaletin ensitanssija Stanislav Beljajevski, joka on ottanut näyttelyn kuvat Lappeenrannan balettigaalan esityksissä vuosina 2010-2011. Stanislav Beljajevski on maailmankuulun Vaganova-balettiakatemian kasvatti, aluksi Mariinski-teatterin ja nykyisin Suomen Kansallisbaletin ensitanssija, joka on kouluttautunut myös balettipedagogiksi. Beljajevskin taiteellinen lahjakkuus on vienyt hänet myös valokuvaajaksi, joka on jo ansioitunut mm. kansainvälisten balettikilpailujen ja -tapahtumien loistavana kuvaajana. Sanotaan, että Beljajevski osaa vangita filmille tanssin lumon ja esityksen ytimen. Hän on kameransa kautta yhtä tanssijan kanssa.

Pienen gallerian puolella nähdään legendaarisen lappeenrantalaisen muotokuvaajan Paula Kylliäinen-Nikun baletti-aiheinen kokonaisuus. Näyttelyssä yhdistyy valokuvaajan huikaiseva tekninen osaaminen hänen rakkauteensa balettia kohtaan. Kuvien mallit ovat yhtä legendaarisen Sonja Tammelan balettikoulun kasvatteja. Mainittava on myös se, että Paula Kylliäinen-Nikku suoritti juuri tällä kokonaisuudella valokuvaajan erikoisammattitutkinnon yhtenä ensimmäisistä Suomessa. Kylliäinen-Nikku on Saimaan Kameraseuran pitkäaikainen jäsen, ja hänen jäätyään eläkkeelle lappeenrantalaisen Studio Kuvatornin toimintaa jatkaa seuran toinen pitkäaikainen jäsen Marja-Leena Ilmoni. Heitä molempia yhdistää myös tamperelaisen Visuaaliviestinnän instituutin vankka ammattikoulutus SKsL:n kunniajäsenen Matti J. Kalevan johdolla.

Tarkemmin Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen kotisivuilla.

Paula Kylliäinen-Nikku