Tasan viikko aikaa osallistua teemanäyttelyyn

Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely 2014 järjestetään Ylämaalla, Etelä-Karjalassa. Teemaksi on valittu Kivi, ja kuvat siihen on toimitettava 1.9. mennessä (ko. päivän postileima riittää). Järjestävänä seurana toimii Lappeenranta International Photographic Society ry eli LIPS.

Tarkemmin kohdassa Näyttelyt -> Vuosi- ja teemanäyttelyt -> Teemanäyttely 2014 ”Kivi” Ylämaalla

AFK:n 125-vuotisjuhlanäyttely ja luentotilaisuus

 

AFKAmatörfotografklubben i Helsingfors rf (AFK) perustettiin vuonna 1889 ja täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Seuran juhlanäyttely ”Kuvapareja 1889+125” on avoinna yleisölle 5.10.2014 – 6.1.2015 Helsingin kaupunginmuseon Lyhtysalissa, Sofiankatu 4, Helsinki. Näyttely koostuu noin 80 valokuvasta, puolet on AFKn arkistosta ja puolet nykyjäsentemme uudemmasta tuotannosta. Näyttelyn idea on ollut että jäsenet ovat voineet tarjota näyttelyyn omia valokuviaan, jotka kuvaajan mielestä jollain tavalla (aihe, kohde, joku kuvan yksityiskohta tms.) liittyvät etukäteen valittuihin arkistokuviin.

 

5.10.2014 klo 10-15, AFK järjestää englanninkielisen luentotilaisuuden, jossa esiintyvät ruotsalainen valokuvaaja, luennoitsija ja opettaja Göran Segeholm, sekä USA:ssa nykyisin asuva englantilainen valokuvaaja Michael Kenna, http://www.michaelkenna.com . Segeholm luennoi aiheesta ”Miten löytää oma valokuvaustyylinsä”. Kenna käsittelee samaa aihetta hänen omasta näkökulmastaan ja näyttää kuvia retrospektiivisesti koko tuotannostaan. Luentotilaisuus on kaikille avoin. Paikka: Musik- och kulturskolan Sandels, Gyllenbergsalen, Topeliuksenkatu 2, Helsinki. Osallistumismaksu 30 euroa, paikkoja rajoitetusti. Ilmoittautuminen ja lisätiedot sähköpostilla: anmalningar@afk.fi.

 

Lämpimästi tervetuloa sekä näyttelyyn että luentotilaisuuteen!

Teemanäyttely ”Kivi” Ylämaalla

Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttely 2014 järjestetään Ylämaalla, Etelä-Karjalassa. Teemaksi on valittu Kivi, ja kuvat siihen on toimitettava 1.9. mennessä (ko. päivän postileima riittää). Näyttelyn avajaiset pidetään lauantaina 18.10. ja SKsL:n sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 19.10.

Järjestävänä seurana toimii Lappeenranta International Photographic Society ry eli LIPS.

Digikuvat voi lähettää liiton lähetysjärjestelmän kautta osoitteessa http://vitka.sksl.fi/upload/

Vedokset ja kuva-CD:t lähetetään osoitteella: Teemanäyttely Kivi, c/o Tatu Kosonen, Hakatie 2, 54410 Ylämaa.

Kuvamaksu on neljä (4) euroa/teos. Näyttelyn avajaispäivänä 18.10.2014 alle 30-vuotiailta henkilöiltä kuvamaksu on kaksi (2) euroa/teos. Kuvamaksut maksetaan projektitilille FI02 4108 1020 1331 47, saajaksi voi merkitä LIPS ry:n. Viestiosassa kerrotaan, kenen osallistumismaksusta on kyse. Vedosten ja CD-levyjen osalta maksun voi suorittaa myös käteisellä.

Tarkemmin kohdassa Näyttelyt -> Vuosi- ja teemanäyttelyt -> Teemanäyttely 2014 ”Kivi” Ylämaalla

TVK_0651 (copy2)

Maailmalla tunnetuin ylämaalainen kivilaji lienee spektroliitti, jota ei esiinny missään muualla. Se on monipuolinen kivilaji, josta valmistetaan myös koruja.

Ylämaa on mm. graniitistaan tunnettu kivipitäjä.

Muutoinkin Ylämaa on tunnettu kivipitäjä. Graniitista valmistetaan mm. kivitasoja, ja sitä viedään paljon myös rakennuskiveksi ulkomaita myöten.

Kesäkurssin viimeinen päivä

Aamulla aloitimme esinekuvauksen opettelulla. Valokuvaaja Tommi Kähärä kertoi mitä erityispiirteitä esinekuvaukseen liittyy. Käytännön demona kuvasimme pullon ja sen sisällä olevan hiekan kahdella eri tavalla.

Live view -toiminto tietokoneella helpottaa valojen laittamista.

Live view -toiminto tietokoneella helpottaa valojen laittamista.

SKsL:n kesäkurssi on osa Joutsenon Opiston taidekesää. Upea sää suosi meitä koko kurssin ajan ja kurssilaisilla oli kannustava yhteishenki.

Kesäkurssi 2014 yhteiskuvassa

Kesäkurssi 2014 yhteiskuvassa