Liitto juhli Helsingissä

Suomen Kameraseurojen Liiton 80-vuotispäiviä vietettiin juhlallisin menoin Helsingissä. Ensin kuultiin ruotsalaisen valokuvaaja Anders Rymanin luento yliopistolla ja sitten avattiin liiton suurmestari- ja eminenssikuvaajien kutsunäyttely Kamera-galleriassa. Ilta huipennettiin juhlaillalliseen ravintola Kappelin kellarissa, jossa myös jaettiin huomionosoituksia puolin ja toisin.

Illan merkittävin huomionosoitus myönnettiin Leena Ikkalalle, joka kutsuttiin liiton ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Samalla liiton kuudenneksi kunniajäseneksi kutsuttiin Veikko Wallström, ja liiton mitalit myönnettiin Kuusamon kaupungille, Joutsenon Opistolle ja Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:lle, sekä Pertti Pitkäselle, Raimo Ahoselle, Ilkka Niskaselle, Pekka Punkarille, Asko Vivolinille ja Mikko Karjanojalle.  Mikko Kotilaine sai myös mitalin, mutta postuumisti. Liiton kultaisen ansiomerkin saivat Reino Havumäki, Leena-Maija Lindqvist ja Monica Nordling, ja hopeisen ansiomerkin sai Heikki Kymäläinen.

Kutsunäyttelyn avajaisiin osallistuneet mestarit, vas. Veikko Wallström SKsLE, Ari Haimi SKsLSM, Kaarina Manninen SKsLSM, Kari Tolonen SKsLSM, Jorma Räsänen SKsLSM, Erik Lauraeus SKsLSM, Liisa Hanafi-Eweiss SKsLSM, Raimo Paukku SKsLSM, Erkki Hakonen SKsLSM, Heimo Harju SKsLSM ja Eero Venhola SKsLSM. Kuva: Eero Kukkonen

SKsL juhlii 14.4.2012 Helsingissä

Helsingissä vietetään lauantaina 14.4.2012 Suomen Kameraseurojen Liiton 80-vuotis taivalta seuraavalla juhlaohjelmalla.

Klo 13 Juhlaluennoitsijana ruotsalainen valokuvaaja
Anders Ryman
Luento pidetään englanniksi Helsingin Yliopiston
päärakennuksessa,Pieni juhlasali, Fabianinkatu 33.
Ilmainen yleisöluento.

Anders Ryman kertoo projektistaan Rites of Life
(www.ritesoflife.com).

Ihmiset eri puolilla maailmaa juhlistavat hetkiä jolloin siirrytään elämänvaiheesta toiseen. Yli seitsemän vuoden ajan Anders Ryman on matkustanut ympäri maailmaa dokumentoiden näihin hetkiin liittyviä riittejä. Luennossaan hän jakaa kokemuksensa projektin tiimoilta.  Rites of Life on ollut näyttelynä esillä mm. Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja viimeksi Berliinissä. Rites of Life on myös tavoittanut yleisönsä kirjan muodossa (tällä hetkellä kirja on saatavana seitsemällä kielellä).
www.ritesoflife.com
www.andersryman.com

Klo 17  SKsL:n 80-vuotis kutsu-
näyttelyn avajaiset
Kamera galleria,
Lastenkodinkuja 1

Näyttely on galleriassa 14. – 27.4, aukiolo ti – pe klo. 12-16

Kutsunäyttelyssä on esillä liiton Eminenssi ja Suurmestareitten valokuvia.
Eminenssi-kuvaajat:
Veikko Wallström, Ilkka Niskanen
Suurmestarit:
Eero Laamanen, Eero Venhola, Markku Lötjönen, Erik Lauraeus, Jorma Räsänen, Erkki Hakonen, Liisa Hanafi-Eweiss, Raimo Paukku, Heimo Harju, Aimo Vuokola, Kaarina Manninen, Ari Haimi ja Kari Tolonen.

Näyttelystä julkaistaan myös kuvateos.
Tervetuloa avajaisiin.

Klo 19    Juhlaillallinen Ravintola Kappelin kellari
Illalliskortit 80 €, varaukset toimistolta: toimisto (a) sksl.fi

Tiedote (pdf)
sksl 80 v tiedote