Liiton jäsenseurojen suurponnistus juhlallisesti julkistettu

Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenseurojen yhteinen suurprojekti, koko maamme sankarivainajahautausmaiden valokuvaaminen on saatettu julkisuuteen. Juhlallinen julkistustilaisuus järjestettiin 22.11.2017 Helsingissä Kansallisarkistossa.

Kaatuneiden Muistosäätiö teki kaksi vuotta sitten aloitteen kuvaushankkeesta SKsL:lle. Liitto piti ajatusta yhteistyöstä heti hyvänä, ja kuten kokemus sitten osoitti, myös jäsenistö arvosti Muistosäätiön tekemää aloitetta. Liitto toimi hankkeessa koordinoijana, mutta ilman jäsenseurojensa panosta kuvaushankkeen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista. Voimme siis olla ylpeitä yhteisestä onnistumisesta!

Valokuvausprojektissa oli mukana 83 liiton jäsenseuraa, jotka kuvasivat 615 sankarivainajahautausmaata. Liitto luovutti lähes 2500 valokuvaa tiedostoina Aalto-yliopistolle. Valokuvat on nyt siirretty internetiin Sotasampo-palveluun (https://www.sotasampo.fi/fi/ ). Sotasampo on kaksi vuotta sitten avattu avoimen datan internet-palvelu, joka sisältää tiedot 95 000 talvi- ja jatkosodassa kaatuneesta sotilaasta. Järjestelmä on toteutettu muun muassa Kansallisarkiston, puolustusvoimien ja Helsingin yliopiston Digitaalisten ihmistieteiden keskuksen HELDIGin yhteistyönä. Aalto-yliopisto on luonut Sotasampo-järjestelmään päivityksen, joka liittää SKsL:n jäsenseurojen tuottaman materiaalin palvelun tarjoaman muun tiedon yhteyteen.

Kansallisarkiston tilaisuudessa olivat läsnä kaikki Sotasampo-palvelun ja sankarivainajahautausmaa-kuvausprojektin yhteistyöosapuolet. SKsL:n puolesta piti puheenvuoron toiminnanjohtaja Kari Tolonen. Hän kiitti Kaatuneiden Muistosäätiötä yhteistyöaloitteesta. Liitolla oli hyvät edellytykset ryhtyä hankkeeseen, koska sen jäsenistö, 100 jäsenseuraa ja 6000 henkilöjäsentä niissä, kattaa hyvin koko valtakunnan. Tolonen mainitsi lyhyesti myös käytännön haasteista, joita projekti edetessään toi eteen. Työstä kuitenkin selvittiin kaikella kunnialla.

Sankarivainajahautausmaiden kuvaushanke osoitti, että liitto jäsenseuroineen kykenee suoriutumaan koko maan kattavasta kuvausprojektista. Olemme valmiit siihen tulevaisuudessakin. Onnittelut vielä kerran meille kaikille kuvausprojektin menestyksellisestä läpiviennistä!

Fine Art Nude valokuvanäyttely Lappeenrannassa heinäkuussa

Lappeenrannassa, Galleria Pihatossa on esillä 5.7.-29.7.2017 Saimaan Kameraseuran vuosina 2013 – 2015 järjestämien Nude-valokuvaustyöpajojen aikana otettuja Fine Art Nude valokuvia. Työpajoja järjestettiin kolmen vuoden aikana kaikkiaan neljä kertaa Savonlinnassa. Ensimmäisessä työpajassa olivat tutoreina yhdysvaltalainen maailmankuulu valokuvaaja Kim Weston, sekä hänen vaimonsa Gina Weston, joka on myös toiminut hänen mallinaan aikoinaan.

Näyttelyssä on esillä 27 valokuvaa 13 kotimaiselta valokuvaajalta sekä yksi Kim Westonilta. Kotimaisista valokuvaajista nimekkäimpiä ovat kansainvälisestikin useampaan kertaan palkittu muotokuvaaja Vesa Tyni sekä Parikkalan Kirjavalassa asuva valokuvaaja ja galleristi Kirmo Wilén, joka on tunnettu Kiinan Hainanin saaren kehitystä taltioivasta, vuonna 2009 alkaneesta ja edelleen jatkuvasta valokuvaprojektista.

Vastaavaa kokonaisuutta ei ole aiemmin Etelä-Karjalassa nähty ja harvoin Suomessakaan. Näyttelyn tarkoituksena on avartaa kansalaisten käsitystä nude valokuvauksesta ja siinä on onnistuttu jo heti ensimmäisen näyttelyviikon aikana. Yleisön reaktiot näyttelystä ovat olleet yllättyneitä ja positiivisia, kuten myös paikallisissa printti- ja webmedioissa julkaistut arvostelutkin.

Näyttely on avoinna 4.7.2017 – 29.7.2017,  ti – pe 11-18  ja la 11-15.

Kameraseurassa vieraana Rauli Virtanen

Helsingin Kameraseura ry:n Fiilisfotareitten vieraaksi saapuu tiistaina 4.10. klo 18 ulkomaankirjeenvaihtaja Rauli Virtanen.

Rauli Virtanen on freelancetoimittaja- ja kuvaaja, tietokirjailija sekä ohjaaja, joka tunnetaan erityisesti maailman kriisialueilla tekemistään reportaaseista. Hänellä on juttuja ja kokemuksia viideltä vuosikymmeneltä maailman jokaisesta kolkasta sissien leiritulilta suurkaupunkien sokkeloihin. Rauli Virtanen on käynyt maailman kaikissa 194 itsenäisessä valtiossa. Hänen artikkelinsa, kuvansa ja dokumenttinsa ovat olleet esillä sekä suomalaisissa että kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Virtanen on saanut uransa aikana mm. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon, Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinnon, SPR:n ”Inhimillinen kädenojennus” -tunnustuksen ja Puolustusvoimain sotilasansiomitalin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauli_Virtanen
http://yle.fi/…/2…/02/02/kuusi-kuvaa-rauli-virtasen-elamasta

Liiton kevään valtakirja-kisan voittivat vihtiläiset

Suomen Kameraseurojen liitto järjesti loppukeväästä kampanjan, jolla kerättiin jäsenseuroilta valtakirjoja Kopiostolle. Eniten valtakirjoja lähettäneen jäsenseuransa liitto palkitsi paikalla SKsL:n perinteiselle kesäkurssille, joka järjestettiin heinäkuun alussa Sääksmäellä. Kisaa ratkaisaessa otettiin huomioon valtakirjojen määrä suhteessa jäsenseuran jäsenmäärään.

Kisan vei Vihdin Kameraseura ry, joka sai hienostikokoon 37 valtakirjaa. Valtakirjasta ja vähän laajemminkin Finnfoton ja Kopioston merkityksestä valokuvaharrastajalle juteltiin Vihdin kameraseurassa kahdessa kevään kokouksessa, joten asiat tulivat kaikille tutuiksi. Kun kisan tulos oli selvinnyt, vihtiläiset arpoivat vielä kurssipaikan saajan keskuudestaan. Arpa suosi Matti Keinosta. Onnittelut vielä näin jälkikäteen sekä Matille että Vihdin Kameraseuralle!

Matti on pitkän linjan valokuvaharrastaja, joka aloitti kuvaamisen jo 1960-luvulla. Valokuvauskursseilla hän on käynyt aikaisemminkin. Kursseista hän mainitsee liiton koulutusvastaava Pekka Salmisen vetämän Lightroom-kurssin Hyvinkään Kameraseurassa ja Helsingin Kameraseurassa Timo Ripatin vetämän kurssin valomaalauksesta, mustavalkomuunnoksista ja Photoshopista. Matti on itsekin luennoinut omassa seurassaan tekniikkaan liittyvistä asioista. ”Silti tältäkin [liiton] kurssilta tarttui mukaan paljon uusia ajatuksia valokuvaamisesta,” hän kertoo. Valokuvaajana Mattia kiinnostavat eniten erilaiset luonnosta löytyvät lähikuvausaiheet ja maisemat. Kalustosta intensiivisimmässä käytössä ovat tällä hetkellä Sony 7RII ja Sony 6300, mutta laukusta löytyvät myös Mamiyan filmikamera ja Graflexin 4×5” laakafilmikamera.

Valokuvaajan edunvalvontaa Matti pitää tärkeänä, joten valtakirjan antaminen Kopiostolle olikin hänelle ”itsestäänselvyys”. Kopiosto valvoo luovilla aloilla toimivien ihmisten etuja, joihin myös valokuvauksen harrastajat lukeutuvat.

Miten Kopiosto sitten toimii? Se muun muassa myöntää tekijänoikeuspalkkioita ja apurahoja. Valtakirjan antaminen oikeuttaa tekijänoikeuspalkkioihin silloin kun omaa valokuvaa on käytetty jossain yhteydessä. Lisäksi Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista maksetaan apurahoja luovien alojen järjestöille, muun muassa SKsL:n jäsenseuroille. Apurahojen myöntäminen liiton jäsenseuroille on kuitenkin yhteydessä siihen, kuinka paljon seurojen jäsenet ovat valtakirjoja Kopiostolle myöntäneet. Siksi onkin tärkeää, että mahdollisimman moni antaa valtakirjansa tekijänoikeuspalkkioita varten.

Liiton kevään valtakirja-kampanja päättyi, mutta valtakirjojen keruu jatkuu. Valtakirjan myöntämisestä ei ole haittaa, ainoastaan pieni vaiva valtakirjan täyttämisestä. Valtakirjan antaminen on helppoa. Täytettävän lomakkeen voi printata itselleen Kopioston verkkosivuilta osoitteesta:
http://www.kopiosto.fi/kopiosto/palvelut_oikeudenomistajille/kopiosto_valtakirja/fi_FI/

Tiedustele seurasi toimihenkilöiltä, kuka teillä vastaa valtakirjojen lähettämisestä eteenpäin. Jos valtakirja-asioista tulee seurassa kysyttävää, kääntykää SKsL:n toiminnanjohtajan tai Kopioston puoleen. Autamme liitossa ilomielin. Hyötyjiä ovat sekä sinä, seurasi että koko SKsL:oon kuuluva suomalaisten valokuvauksen harrastajien joukko!

Tiedustele myös seurasi liiton yhteyshenkilöltä (esim. puheenjohtaja) jäsenkirjettä, jossa kerrotaan valtakirja-asiasta tarkemmin. Jos jäsenkirje ei ole tullut perille, varmistakaa seurassanne, että yhteystietonne liittoon ovat ajan tasalla ja kertokaa liiton tiedotusvastaavalle, että jäsenkirje on jäänyt tulematta. Lähetämme jäsenkirjeen uudelleen päivitettyyn sähköpostiosoitteeseen. Kiitos ja valokuvauksellista syksyä!

Infoa SKsL Vuosinäyttely 2016 viikonlopusta Lappeenrannassa!

Majoittuminen

Original Sokos Hotel Lappee, Brahenkatu 1, 53100 Lappeenranta.

Hotellista on varattu majoituskiintiö La 2.4.2016 – Su 3.4.2016 tunnuksella ”SKsL Vuosinäyttely”. Majoitushinnat sisältävät runsaan aamiaisen, asiakassaunan, kuntosalin ja Internet-yhteyden
95 eur / vrk / standard-huone yhdelle
115 eur / vrk / standard-huone kahdelle

Huonevaraukset suoraan hotellilta puh. 0107 621000. Huonekiintiö voimassa 18.3.2016 asti. Sen jälkeen hotelli ottaa vastaan huonevarauksia sen hetkisen varaustilanteen ja hintatason mukaan.

Ilmoittautuminen juhlaillalliselle viimeistään 25.3.2016

Juhlaillallisen hinta on 46 eur / hlö. Menu sisältää: Ruustinnan Karjalainen Pitopöytä 2016.

Ravintolalla on A-oikeudet ja menun ulkopuoliset juomat jokainen voi maksaa paikanpäällä käteisellä tai yleisimmillä maksukorteilla. Ainoastaan illallisen hinta tulee maksaa etukäteen alla mainituilla tiedoilla.

Ilmoittaudu juhlaillalliselle sähköpostilla: saimaan.kameraseura@sksl.fi
Laita viestin otsikoksi: JUHLAILLALLINEN
Kirjoita viestiin osallistujien lukumäärä ja mainitse erikoisruokavaliosta mikäli sinulla sellainen on.

Suorita illallisen maksu 46 eur/hlö 31.3.2016 mennessä Saimaan Kameraseuran tilille: FI53 4108 0010 0870 40.

Viikonlopun ohjelma

La 2.4.2016

14:00 – 17:00
Vuosinäyttelyn sekä Saimaan Kameraseura ry:n 70-vuotis juhlanäyttelyn avajaiset Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksessa/Galleria Pihatossa osoitteessa Kaukaankatu 2, 53130 LAPPEENRANTA

17:00 – 17:45
Järven Tarina, kokemuksia ja kuvia pinnan alta. Pasi Lensu, yksi elokuvan sukelluskohtauksien kuvaajista kertoo kuvauksista ja näyttää valokuvia sekä videopätkiä kuvauksista

17:45 – 18:00
Tauko

18:00 – 18:45
SKsL ajankohtaisia asioita, Sankarihautausmaa projekti, Pohjoismainen yhteistyö (Pekka Salminen)

18:45 – 19:00
Tauko

19:00 – 20:30
Juhlaillallinen seisovasta pöydästä

20:30 – 21:00
Teatteri KESY esiintyy

21:00 – 22:00
Jälkiruoka + tauko

22:00 – 24:00
Rytmimusiikkia Pasi Toivari Kvartetin tahdissa – Korkkarit ja lakerikengät kattoon ennen unille menoa

SU 3.4.2016

10:00 Kokoustilassa halukkaille opastusta Office365 käyttöön.
11:00  Kevätkokous Sokos Hotelli Lappee. Valtakirjojen tarkastus alkaa kello 10:45

Vielä on tilaa Kameraseuran kursseilla!

Kurssit järjestetään Kameraseuran tiloissa Lastenkodinkuja 1:ssä Helsingissä paitsi milloin kurssin ohjelmaan kuuluu kuvaaminen ulkona. Linkin takaa saat lisää tietoa kursseista, ja siellä voit myös maksaa kurssin. Linkin takaa selviää myös varaustilanne. Osa kursseista on jo täynnä.

Näillä kursseilla on vielä tilaa:

Pimiöperehdytys 11.2.2016  Lue lisää
Tutustutaan Kameraseuran pimiön laitteistoihin ja kerrataan teoriassa filmin ja mustavalkokuvien kehitys.

Bändien ja klubikeikkojen kuvaus 12.2.-11.3.2016  Lue lisää
Kurssilla opiskellaan haastavien esiintymistilanteiden kuvausta sekä promokuvien suunnittelua ja toteutusta. Opetuksessa keskitytään erityisesti bändien kuvaamiseen, mutta opetus on yhtä hyvin sovellettavissa muidenkin esiintyvien taiteilijoiden kuvaamiseen (esim. teatteri, tanssi).

Digikamera tutuksi 14.2.2016  Lue lisää
Kameran käytön perusteet aloittelijalle.

Videot järkkäristä Youtubeen 20. ja 27.2.2016   Lue lisää
Kurssin tavoitteena on, että osallistuja oppii kuvaamaan ja leikkaamaan hyviä videoita ja julkaisemaan niitä Youtubessa. Teemme järjestelmäkameralla 2-5 minuutin mittaisen minidokumentin vapaasta aiheesta.

STUDIO I perusteet 13.3.2016  Lue lisää
Studiovalaisun perusteet on tarkoitettu uusille studiokuvaajille.

Valomaalauskurssi 19.3.2016  Lue lisää
Kurssi on tarkoitettu valokuvauksen harrastajalle, joka on kiinnostunut käyttämään valomaalaustekniikkaa luovissa ratkaisuissaan.

Käsisalamakurssi 20.3.2016  Lue lisää
Pienen käsisalaman perusteet ja käytännön harjoittelua. Kurssilla harjoitellaan sekä yhden salaman luovaa käyttöä että monisalamatekniikkaa.

Luontokuvauksen peruskurssi 2.4.2016  Lue lisää
Tullessasi luontokuvauksen peruskurssille sinun ei tarvitse osata kuvata. Opettelemme kameran perustoimintoja niin, että kamerasi tulee tutuksi. Kurssin jälkeen osaat käyttää aukkoarvoa ja pysäyttää nopean liikkeen kuvaan tai käyttää pitkää suljinaikaa saadaksesi kuvaan liikkeen tunnun.

Photoshop CC -jatkokurssi 3.4.2016  Lue lisää
Kurssi sopii erityisesti kuvankäsittelyn perusteet jo hallitseville, jotka haluavat laajentaa osaamistaan Photoshop-ympäristössä. Vaatii oman kannettavan tietokoneen.

Digikamera tutuksi 10.4.2016  Lue lisää
Kameran käytön perusteet aloittelijalle.

Maisema- ja lähikuvauskurssi 16.-17.4.2016  Lue lisää
Luonto- ja maisemakuvauksen perusteet, välineet ja käytännön harjoittelua kuvausretkellä.

Uudistuva katukuvaus 23.-24.4.2016  Lue lisää
Katukuvauksen säännöt ja käytännöt tutuksi. Kurssin aikana myös kuvataan kadulla ja arvioidaan kuvia yhdessä. Tutustutaan myös siihen, miten kännykkäkameroilla kuvaaminen on muuttanut katukuvausta.

POSEa ja mallinohjausta – miljööhenkilökuvauksen työpaja 5.6.2016  Lue lisää
Työpajassa perehdytään mallin ohjaukseen sekä valon hallintaan muotokuvauksessa.

Tampereen valokuvausseuran kurssit keväällä 2016

Tampereen valokuvausseura ry järjestää Tampereella keväällä 2016 yleisölle suunnattuja valokuvaukseen ja siihen liittyvien ohjelmien käyttöön perehdyttäviä kursseja. Ilmoittautumisohjeet, varaustilanne ja tarkemmat tiedot kurssien sisällöistä saat seuran verkkosivuilta.

Vapaita paikkoja löytyy vielä seuraavilta kursseilta:

Digikuvauksen perusteet 2, 16.-17.4.2016, sisältö sama kuin kurssilla 1

Lightroomin syventävä kurssi, 12.-13.3.2016

Miljöökuvauskurssi, 5.5.2016 (miljöömuotokuvausta)

Saimaan Kameraseuran oma vuosinäyttely Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa

Saimaan Kameraseuran oma vuosinäyttely järjestetään Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen uudessa Galleria Pihatossa 1.-26.9. Näyttely on kooste eteläkarjalaisesta valokuvauksesta vuonna 2015. Esillä on 34 teosta kahdeksalta paikalliselta valokuvaajalta. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Jarmo Mäntykangas EFIAP, SKsLM Ruokolahdelta.

Näyttelyn osallistuvat valokuvaajat Heini Eronen, Tuomo Himmanen, Jukka Kosonen AFIAP, Jarmo Mäntykangas EFIAP SKsLM, Tarja Riikonen, Hannu Rissanen, Eija Hirvi-Talka ja Riia-Liisa Valkendorff.

Näyttely on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihatossa, Valtakatu 80 (pihaanajo Kaukaankadun puolelta), Lappeenranta ti-pe 11-18, la 11-15.

Kuvassa avajaisvieraita 1.9.2015
TVK_8066_-1_-2_-3_-4_-5_-6_fused - Copy2

Ismo Hölttö palaa Kameraseuraan maalauksin ja piirroksin

Ismo Höltön (s. 1940) 1960-luvun valokuvat ihastuttivat ja liikuttivat keväällä yli 37 000 kävijää Ateneumin taidemuseon retrospektiivisessä näyttelyssä.

Ammattimaisen valokuvaamisen ohella Hölttö on harrastanut aktiivisesti croquis-piirtämistä vuodesta 1964 ja maalaamista vuodesta 1977.

75-vuotisjuhlavuottaan viettävä Hölttö asettaa elokuussa piirustuksiaan ja maalauksiaan ensi kertaa laajasti esille ”kasvattajaseuransa” Kameraseura ry:n galleriassa Helsingissä.

Kameraseura ry:n puheenjohtaja Aija Lehtonen iloitsee mahdollisuudesta valottaa yleisölle arvostetun kuvantekijän tuotannon vähemmälle huomiolle jäänyttä puolta. ”Höltön valokuvat ovat vihdoin ja viimein tulleet esitellyiksi ansaitsemallaan tavalla suurelle yleisölle Ateneumin kattavassa näyttelyssä. Nyt on kynällä, hiilellä ja pensselillä tehtyjen kuvien vuoro. Olemme leimallisesti kamerataiteeseen keskittyvä yhdistys, mutta suhtaudumme kuviin avarakatseisesti. Luovalle mielelle valokuvaus on vain yksi kuvan tekemisen väline muiden joukossa.”

Höltön piirustuksia ja maalauksia Kamera-galleriassa 4.-30. elokuuta 2015, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki.

Näyttely on avoinna ark. 11-16, la-su 12 -16.

Avajaiset pidetään ti 4.8. klo 18-20. Näyttelyn avaa graafikko, kirjailija Markku Tanttu.

Yleisö voi tavata Hölttöä myös Taiteiden yönä to 20.8. klo 18-21.

Lämpimästi tervetuloa!

Nudekuvaustyöpaja Savonlinnassa syyskuussa 2015

Saimaan Kameraseura ry järjestää -nyt jo kolmatta kertaa- Savonlinnan lähistöllä nudekuvaus työpajan 11.9.2015 – 13.9.2015 Huvila Tolvanhelmessä, joka on luonnonkauniilla paikalla Saimaan Puruveden rannalla sijaitseva tasokas loma-asunto. Miljöö takuuvarmasti inspiroi kuvaajaa. Mukana on kolme mallia ja työpajaan mahtuu yhdeksän kuvaajaa. Kuvausviikonlopun jälkeen on mahdollisuus osallistua vielä erilliseen Prosessityöpajaan Kirmo Wilénin Valolla Galleriassa, Kirjavalassa 14.9.2015 – 16.9.2015. Prosessipajassa käydään läpi digitaalisten kuvien käsittely ja vedostus.

Kuvausviikonlopun hinta/osallistuja on 300 eur, joka sisältää täysihoidon (majoitus, liinavaatteet, aamiainen, lounas, iltapala, saunat).

Prosessipajan hinta on 100 eur, joka sisältää ruoat ja majoituksen sekä muutamia printtejä.

Molemmat työpajat vetää Kirmo Wilén.

Aiemmin ennakkoilmoittautuneiden jälkeen vapaana on vielä 3 paikkaa, jotka varataan ilmoittautumisjärjestyksessä 15.8.2015 mennessä. Myös varasijalle otetaan henkilöitä mahdollisten peruutuksien varalta.

Ilmoittautuneille lähetetään erillinen sähköposti lähempänä ajankohtaa jossa tarkemmat ohjeet ja tiedot.

Lisätietoja voi kysyä jo ennakkoon jukka.kosonen(a)pp.inet.fi / 040 865 1362

 

Valokuvaustarvikkeiden kirpputori ensi lauantaina

Kameraseura ry ja Kamera-lehti järjestävät valokuvaustarvikkeiden kirpputorin la 16.5.2015 klo 10-15 Kamera-galleriassa, Lastenkodinkuja 1, Helsinki.

Muutama myyntipaikka vielä vapaana. Myyntipöydän varaaminen ei edellytä Kameraseuran jäsenyyttä.

Tervetuloa myymään sekä tekemään löytöjä!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
http://www.kameraseura.fi/ajankohtaista/kirppis-16-5-varaa-nyt-myyntipaikka/

Ystävällisin terveisin
Tiina Lähteenmäki
tiina.lahteenmaki@kameraseura.fi

Omalle seuralle lisää näkyvyyttä Kamera-lehdessä

Hei!

Mitä teidän kameraseurallenne kuuluu?

Kamera-lehti julkaisee mielellään yhdistyksenne toimintaa esittelevän jutun, jonka te itse kirjoitatte. Ottakaa yhteyttä!

Alla vinkit jutun kirjoittamiseen:

Seuran toimintaa esittelevä juttu Kamera-lehdessä

Jutun elementit:
1) Uutisteksti
2) Kuvia
3) Seuran perustiedot

Uutisteksti
Jutulle on varattu kuvien kanssa sivu tilaa lehdessä, mutta se voi olla tarvittaessa myös
lyhyempi. Poikkeustapauksissa, joista sovitaan etukäteen erikseen, on mahdollista julkaista
myös laajempi juttu.
– Jutun ideoita: onnistunut seuran järjestämä tapahtuma, tempaus tai näyttely, kasvanut
jäsenmäärä, uudet toimintamuodot. Eli aihe, josta muut seurat voivat saada ideoita omaan
toimintaansa.
– Juttua elävöittää, jos siihen saa henkilökohtaisia kommentteja henkilöiltä.
Esim. ”Pidin erityisesti näyttelyn ripustuksesta”, kertoi Leena Laine avajaisissa.
– Tekstin pituus: 2200–2700 merkkiä välilyönteineen.
Merkkimäärä löytyy Wordista kohdasta Työkalut > Sanamäärä > Merkkejä (myös välilyönnit).
– Jutun yhteyteen kirjoittajan nimi.
– Juttu editoidaan toimituksessa, kuten kaikki muutkin tekstit.

Kuvat
– Kuvia tulee lopulliseen juttuun 1–2. Niitä olisi hyvä olla valittavana 3–5 kappaletta, pystyä ja
vaakaa.
– Kuvat painokokoisina (esim. 3000 x 2000 pikseliä), rgb-väritilassa, jpeg-tiedostoina
– Kuvan tiedot: kuvaajan nimi ja kuvateksti.

Seuran perustiedot
Jutun yhteyteen tulee infolaatikko seurasta.
Tiedot:
– Seuran nimi
– Paikkakunta
– Perustamisvuosi
– Jäsenmäärä
– Nettiosoite (tai yhteyshenkilön tiedot)

Jutun julkaisu
– Jutun julkaisusta sovitaan etukäteen Kamera-lehden päätoimittaja Asko Vivolinin kanssa,
asko.vivolin@kamera-lehti.fi, puh. 09-6811 4912.
– Kameraseurojen juttuja tulee pääsääntöisesti yksi per lehti, ja julkaisujärjestys määräytyy
ilmoittautumisjärjestyksen mukaan.
– Jutun viimeinen toimituspäivä on kaksi kuukautta ennen lehden ilmestymispäivää.
Tarkemmat tiedot saa osoitteesta www.kamera-lehti.fi/juttujen-aikataulu. Aineisto
toimitetaan Asko Vivolinille, asko.vivolin@kamera-lehti.fi.
Ystävällisin terveisin

Leena Saarela
leena.saarela@kamera-lehti.fi

Kamera-lehti
Kameraseura ry
Lastenkodinkatu 5
00180 Helsinki
Gsm 0400 846 564
Puh (09) 6811 490
Fax (09) 694 0166

http://www.kamera-lehti.fi
http://www.kameraseura.fi

TUTUSTU NETTIKAUPPAAMME:
http://www.kameralehtikauppa.fi/
Lehtitilaukset ja valokuvauskurssit

Kameraseurayhteistyötä Varkaudessa

Järvi-Suomen kameraseurojen välisen kuvakisan 2015 tulokset julkistettiin 22.3.2015 Varkaudessa Soisalo-opiston juhlasalissa.Tänä vuonna mukana olivat Varkauden Kameraseura, Pieksämäen Kamerat, Savonlinnan Fotokerho, Juvan Kamerakerho, Hankasalmen Kameraseura ja Suolahden Kamerat. Kisaan osallistutaan vain ja ainoastaan pohjustetuilla vedoksilla. Tänä vuonna kuvia oli mukana kaikkiaan 216 kappaletta, viidessä eri sarjassa (Mustavalko, väri, kuvakokonaisuudet, nuoret ja luonto). Jokaisesta sarjasta valittiin 10 parasta kuvaa, joista valintaraati antoi myös palautteet. Lisäksi valintaraati valitsi myös kisan parhaan kuvan kaikkien sarjojen kesken.

Kisaa isännöi tänä vuonna Varkauden Kameraseura ja valinnat teki Saimaan Kameraseuran asettama kolmehenkinen valintaraati, jonka muodostivat Minna Mänttäri, Markku Nurmi ja Reino Pelkonen (EFIAP) seuran pj:n Jukka Kososen toimiessa raadin sihteerinä. Tänä vuonna kisan menestynein seura oli Pieksämäen Kamerat ry ja raadin mielikuvaksi valikoitui niin ikään saman seuran jäsenen Seppo Nykäsen teos Pieni kosketus.

Järvi-Suomen kuvakisan 2015 menestyneimmän kameraseuran kiertopalkinnon voitti Pieksämäen Kamerat ry. Kuva: Jukka Kosonen

Järvi-Suomen kuvakisan 2015 menestyneimmän kameraseuran kiertopalkinnon voitti Pieksämäen Kamerat ry. Seuran menestynein kuvaaja Seppo Hynninen kannattelee palkintoa. Kuva: Jukka Kosonen

Tapahtuman alkuun oli varattu puheenvuoro SKsL:n näyttelyvastaava Jukka Kososelle, joka kertoi viimeisimpiä uutisia SKsL:stä ja mitä kaikkia palveluita ja tukea liitto jäsenseuroilleen tarjoaa. Tämäkin tapahtuma on taas hieno esimerkki eri seurojen välisestä yhteistyöstä!

 

Tervetuloa Helsingin Kameraseuran nuortenkerhoon!

Kameraseuran Nuoret on kaikille alle 25-vuotiaille tarkoitettu ryhmä. Ryhmä kokoontuu kunkin kuukauden neljäs torstai. Kokouksissa on vierailijoita ja siellä katsotaan omia kuvia, jotka ollaan kuvattu kunkin kuukauden teeman mukaan. Näistä kuvista valitaan jäsenten kesken kuukauden kuva, joka julkaistaan Kameraseuran Nuorten nettigalleriassa.
Kerhoiltoihin voi tulla tutustumaan ilman etukäteisilmoittautumista myös, vaikkei olisi vielä seuran jäsen.

Kerhoillat pidetään osoitteessa: Kamera-Galleria, Lastenkodinkuja 1, Hki 18.

Kolmen seuraavan kokoontumisen teemat linkittyvät Kameraseuran Instagram-tempaukseen RGB

Helmikuu
Tapaaminen torstaina 26.2. klo 18.00. Kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita ihan tällä puheella, ilman ilmoittautumista tai muita muodollisuuksia. Ota mukaan omia ottamiasi kuvia, jotka ovat kuukauden teeman mukaan punaisia! Esim: punainen tunne, -väri, -hetki … mitä vain mitä mielikuvituksesi tuottaa.

Maaliskuu
Tapaaminen torstaina 26.3. klo 18.00.Tapaamisen teemavärinä on vuorostaan vihreä, ja puhumme myös katukuvauksesta. Vierailijana pidetty katukuvauskurssien pitäjä Jarkko Antikainen.

Huhtikuu
Tapaaminen torstaina 23.4. klo 18.00 Teemavärinä sininen.

Toukokuu
Tapaaminen torstaina 28.5. klo 18.00  (aihetta ei vielä päätetty). Vierailijana Jukka Toivio joka tulee kertomaan esim Kameraseuran AV-illoista.

Katso lisää: http://www.kameraseura.fi/kerhot/nuoret/

Kamerakerho 50 ry:n 65-vuotisjuhlanäyttely Tammikuussa 2015

Kamerakerho 50 ry on pystyttänyt 65-vuotisjuhlanäyttelyn, johon voi tutustua Riihimäen kaupunginkirjaston Samuli Parosen salissa aina 30.1.2015 asti. Näyttelyn viralliset avajaiset ovat 7.1.2015 klo 17. Näyttelyssä on esillä kahdeksan aktiivijäsenen kuvia viime vuosilta. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina ma-pe klo 9:00 – 19:00 la ja aatot 9:00 – 15:00. Lisätietoja näyttelystä antaa Kamerakerho 50 ry:n puheenjohtaja Juhani Vormula.

Kuvaaja: Juhani Vormula

Kuvaaja: Juhani Vormula (Kamerakerho 50 ry:n vuosikilpailun 2014 Vuoden kuva)

 

Savonlinnan Fotokerho ry 40 vuotta

Vireä Savonlinnan Fotokerho ry juhlistaa 40-vuotista toimintaansa Olavinlinnan kupeessa, Riihisaaressa sijaitsevassa maakuntamuseossa näyttelyllä, johon jokainen kerholainen on saanut itse valita kuvansa ja kuviensa esillepanon. Kerhoon kuuluu tällä hetkellä yli 50 jäsentä, joista 44 on mukana näyttelyssä kolmella paperikuvallaan ja osa heistä myös viiden digikuvan sarjallaan. Kaikkiaan esillä on yli 200 valokuvaa. Näyttelyn avajaistilaisuus järjestettiin 27.11.2014. Liiton hallitusta paikalla edusti näyttelyvastaava Jukka Kosonen.

Juhlanäyttelyn avajaisvieraita.

Juhlanäyttelyn avajaisvieraita. Kuva: Jukka Kosonen

Merkillepantavaa on, että toiminnassa on edelleen aktiivisena mukana kolme seuran perustajajäsentä; Mikko Sairanen, Aarno Koivunen ja Kari Partanen. Tätä veteraanikolmikkoa Suomen Kameraseurojen Liitto muisti seuratoiminnan kultaisella ansiomerkillä. Lisäksi seuratoiminnan hopeisella ansiomerkillä muistettiin seuran aktiivisinta kilpailukuvaajaa ja hyvän kuvaamisen puolestapuhujaa Esko Ikosta sekä seuran nykyistä puheenjohtajaa Hannu Luostarista, jonka toimintakaudella kerhon jäsenmäärä on lähtenyt kasvuun ja on panostettu laadukkaaseen koulutus- ja vierailutarjontaan. Huomioitavaa on myös, että ennen kovin miesvaltaiseen seuraan on nyt liittynyt myös useita naisia Hannun toimikaudella. Lisäksi SKsL:n hallitus muisti seuraa muistolautasella, jonka seura samantien otti käyttöön sisäisenä kiertopalkintona.

Kuvassa vasemmalta lukien: Riitta Heiskanen, Jukka Kosonen, Hannu Luostarinen, Esko Ikonen, Kari Partanen, Mikko Sairanen ja Aarno Koivunen

Kuvassa vasemmalta lukien: Riitta Heiskanen, Jukka Kosonen, Hannu Luostarinen, Esko Ikonen, Kari Partanen, Mikko Sairanen ja Aarno Koivunen

Näyttely on avoinna museon aukioloaikoina 28.11.2014 – 22.03.2015

LAAJAKULMA – LAAJASALON VALOKUVAAJIEN VUOSINÄYTTELY 2014

Laajasalon Valokuvaajat pitää vapaa-aiheisten valokuvien vuosinäyttelyn LAAJAKULMA Helsingin kulttuurikeskus Stoan parvigalleriassa 23.9.–12.10.2014.
Näyttelyyn osallistuu 12 kuvaajaa.

HELSINGIN KULTTUURIKESKUS STOA
Turunlinnantie 1, Itäkeskus, 00900 Helsinki
Avoinna ma-to klo 9-20, pe klo 9-18, la-su klo 10-16

laajakulma2014web

Kutsu näyttelyn avajaisiin.

Laajasalon Valokuvaajat toivottavat sydämellisesti tervetuloa!

 

Saimaan Kameraseuran pop-up näyttely 12.4.2014 alkaen

Saimaan kameraseura järjestää jäseniensä Pop-Up valokuvanäyttelyn Kauppakeskus Oprin 2. kerroksen tyhjässä liiketilassa osoitteessa Valtakatu 30, 12.4.2014 klo 10:00 alkaen. Esillä on 130 valokuvaa 22 eri kuvaajalta. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näkymä käytävältä näyttelytilaan. Kuva: Jukka Kosonen

Näkymä käytävältä näyttelytilaan. Kuva: Jukka Kosonen

Saimaan Kameraseuran nuortenryhmän esikoisnäyttely Lappeenrannassa

Saimaan Kameraseuran aktiivinen nuortenryhmä pystytti ensimmäisen yhteisen valokuvanäyttelynsä työnimellä 29-31 paikalliseen Coffee House kahvilaan keskelle vilkkainta Lappeenrantaa. Näyttelyssä on esillä 17 valokuvaa seitsemältä eri kuvaajalta. Näyttely on avoinna kahvilan aukioloaikoina 17.3.2014 asti.

Saimaan Kameraseuran nuorten ensinäyttely. Kuva: Jukka Kosonen

Saimaan Kameraseuran nuorten esikoisnäyttely. Kuva: Jukka Kosonen

Valkeakoskelaisten oma vuosinäyttely 2014

Raimo Paukku SKsLSM, EFIAP: Talo Prahassa

Raimo Paukku SKsLSM, EFIAP: Talo Prahassa

Kameraseura 74 Valkeakoski ry:n oma vuosinäyttely järjestetään Myllysaaren museossa (Kanavanranta 3, Valkeakoski) 5.-29.1.2014.

Avajaiset 5.1.2014 klo 15.00

Näyttely on esillä museon aukioloaikojen mukaisesti:
ma-ti ja to-pe klo 10-16, ke klo 10-18, su klo 12-16

Tervetuloa Valkeakoskelle!

Tampereen valokuvausseuran kursseja

Valokuvauskurssit 2014 Tampereella
Tampereen valokuvausseura ry (TVS) järjestää Tampereella keväällä 2014 yleisölle suunnattuja valokuvauskursseja. Kurssit ovat tarkoitettu kaiken tasoisille ja ikäisille valokuvaajille, jotka kuvaavat digijärjestelmäkameralla tai ovat aikeissa hankkia sellaisen.

Mustavalkovedostamisen kurssi 21. tammikuuta tiistaisin 13 kertaa.
Kurssin hinta 40 €.
Kurssilla keskitytään mustavalkokuvien vedostukseen, mutta myös filmin kehittäminen on mahdollista. Vedostuskemikaalit hankitaan yhteisesti ja sisältyvät kurssin hintaan. Papereita voi ostaa kouluttajalta tai tuoda omat mukanaan.

Digikuvauksen perusteet 8.-9. helmikuuta
Kurssin hinta 40€.
Kurssilla käsittelemme mm. erilaiset kameratyypit, digitaalisuuden perustermit eli bitit ja pikselit. Perussäädöt, kuten aika, aukko ja polttoväli sekä näiden vaikutukset kuvaan, digitaalinen työnkulku. Kuvan sommittelun perusteet.

Lightroom peruskurssi 15.-16. helmikuuta
Kurssin hinta 40€.
Kurssilla tutustumme Adobe Lightroom 5:n ominaisuuksiin aloittelijan näkökulmasta. Suosittelemme oman tietokoneen mukaan ottamista ja siihen Lightroom ohjelman hankkimista etukäteen. Ohjelmasta voi ladata 30 vrk:n kokeiluversion ennen ostopäätöstä.

Lisätietoja ilmoittautumisesta ja kurssipaikasta saat TVS:n internetsivuilta: http://www.sksl.fi/tampereen.valokuvausseura.

Lisäksi:
TVS:n nuoret kuvaajat kokoontuvat joka kuukauden ensimmäinen maanantai
Tulossa keväällä studiokuvauskurssi. Lisätietoja nettisivuiltamme.